Carl Hiaasen: Koirankuria (2001)

Hiaasen on "vihreä" vekkulikirjailija, jonka henkilökaarti on herkullinen sekoitus enemmän tai vähemmän sekopäisiä viherpiipertäjiä, poliitikkoja, lobbareita ja muita yhteiskunnan tukipylväitä, jotka esitetään hupaisan naurettavina pakkomielteisinä tyyppeinä. Esimerkiksi eräs korkeassa asemassa oleva henkilö haluaa muokata itäeurooppalaisista naisystävistään/huoristaan täydelliset barbi-kaksoset kauneusleikkauksilla. Toiset osallistuvat surkuhupaisiin safareihin, joiden saaliina on vanhuuteen kuolemassa olevia "eksoottisia" eläimiä.

Pakkomielteet saavat asiat lähtemään liikkeelle. Kun luontoaktivisti Twilly näkee autostaan (!) edellä ajavan kuskin heittelevän huoletta roskia tienpenkkaan, hän lähtee seuraamaan tätä ja päättää kostaa. Kuski on lobbari Palmer Stoat, joka on junailemassa paratiisisaaresta golfkeskusta. Tätä kautta tutustutaan romaanin henkilögalleriaan, kidnapataan Stoatin koira, joka aiheuttaa koiramaisella hölmöydellään myöhemmin monia juonenkäänteitä, ja myös tämän vaimo, joka yllättäen haluaakin lähteä kimppaan tärähtäneen aktivistin kanssa.

Hiaasenin vahvuus on leppoisan kirjoittamisen lisäksi henkilögalleriassa, joka on arvaamattomuudessaan herkullinen. Esitetty näkemys politiikan ja rahamaailman johtoportaasta on täysin erilainen kuin mitä rohkeinkaan journalisti uskaltaisi koskaan esittää. Myös vastapuolella oleva luontoaktivisti epätavallisine liittolaisineen on kuvattu yhtä tärähtäneeksi. Hiaasen asuu itse Floridassa, minne hänen romaaninsa sijoittuvat, ja kirjoittaa paikallislehteen kolumneita, jotka ovat tämän verkkosivujen (www.carlhiaasen.com) mukaan suututtaneet jossain vaiheessa lähes kaikki paikalliset.

Reijo Mäki: Uhkapelimerkki (2007)

Mäen 18. Vares-kirja on tuttua ja taattua tavaraa. Mäki ei edelleenkään vakuuta dekkarijuonillaan, mutta kerronta soljuu ja alamaailman kuviot esitetään vakuuttavasti. Itse asiassa parhaita jaksoja ovat taas kerran yksittäiset, useimmiten Uuteen apteekkiin sijoittuvat jaksot, jotka eivät liity pääjuoneen mitenkään. Lopussa Vareksen naisystävän kuolema selitetään tavalla, joka on aika uskomaton - huonolla tavalla. Ei tästä oikein muuta osaa sanoa ja liekö se on tarpeellistakaan.

Commando (1985)

Elämää suurempien elokuvien ääreltä löytyy Commando, Arnold Schwarzeneggerin kasarikauden toimintaklassikko. Elokuva on loistoesimerkki täydellisen sarjakuvamaisesta toimintaelokuvasta, jonka jokaisen käänteen katsoja tietää etukäteen. Leffan dialogi on kliseistä, melkein tarpeetonta itsestäänselvyyksien lohkaisua, johon on yritetty saada kuolemattomia one-liner -lauseita siinä onnistumatta.

Raaka-Arska on John Matrix (!!), entinen erikoisjoukkojen sotilas, joka viettää onnellisia eläkepäiviä tyttärensä kanssa. Nämä alun onnelliset hetket ovat kavalkaadi jäätelön syöntiä, eläinten taputtelua ja muita kliseitä. Alun setupiksi pitää tietenkin tappaa joukko hyviä ihmisiä, jotta lopun pahisten joukkomurha saadaan perusteltua. Tässä välissä käydään läpi välttämättömät asiat, kidnapataan musta nainen apuriksi ja lyödään turpiin kymmeniä poliiseja.

Päähenkilön "älykkyys" on täysin fyysistä. Kun tulee joku este, hän yksinkertaisesti siirtää sen syrjään tai hajottaa kappaleiksi paljailla käsillään. Hän jopa haistaa viholliset. Alussa näytetään Arskan muskeleita fetisistisissä lähikuvissa. Kun Arska lähtee "shoppailemaan", hän ajaa puskutraktorilla asekauppaan, joka edustaa hänen maailmaansa ja jossa hän on kuin kotonaan. Lopun taistelussa Matrix tappaa satoja pahiksia, jotka ovat tietenkin ulkomaisen ex-diktaattorin kätyreitä. Vihoviimeinen taistelu on tietokonepelitermeillä pomotappelu, joka on tietysti lähikontakti, jonka jälkeen isä ja tytär ovat jälleen yhdessä ja he ratsastavat yhdessä uuden naisystävän (?) kanssa auringonlaskuun.

Täydellinen elokuva siis.

Hubert Selby Jr: Odotus (2003)

Kaksi vuotta ennen kuolemaansa julkaistu Odotus osoittaa, ettei reilusti seitsenkymppinen Selby jäänyt lepäämään laakereilleen viimeisimässäkään kirjassaan, jossa surffataan iloisesti netissä ja käytetään uusinta tekniikkaa. Kaksisataasivuinen romaani on nimettömän päähenkilönsä tajunnanvirtaa, ja vaikka yleensä vältän tajunnanvirtaromaaneja kuin ruttoa, tämä imaisi mukaansa. Alussa päähenkilö suunnittelee itsemurhaa, mutta päättääkin sitten päästä päiviltä ne, jotka ovat vastuussa hänen kärsimyksistään. Hyvin amerikkalaista oman käden oikeutta siis. Päähenkilö on neuroottinen ja vainoharhainen eikä lukijalle ole välttämättä selvää, mitä oikeasti tapahtuu ja mikä on kuvitelmaa.

Kirja vie loistavalla kerronnallaan hyvin ensimmäiset sata sivua, minkä jälkeen se alkaa toistaa itseään. Selby olisi välttänyt latistumisen lopettamalla kirjan tähän ja jättämällä jollain nerokkaalla kikalla lukijan epävarmaksi, tapahtuiko ensimmäinen murha todella ja kuoliko kohde. Kirjan toisessa puoliskossa kerronta alkaa toistaa itseään ja romaani muuttuu tavanomaisemmaksi yksinäisen miehen kostoretkeksi yhteiskunnan saastuttajia vastaan. Toisaalta se on miellyttävän poliittisesti epäkorrektia näinä terrorismin (vastaisen sodan) aikoina, ja kirjan "onnellinen loppu" voi olla joillekin kova niellä.

Mika Waltari: Mikael Hakim (1949)

Mikael Karvajalan jatko-osa jatkaa suoraan siitä, mihin edeltäjä jäi. Turkulaissyntyinen Mikael jää pyhiinvaellusmatkallaan muhamettilaisten vangiksi ja kääntyy muslimiksi pelastakseen nahkansa. Mukana on myös Antti Tykinvalaja, joka ryhtyy muun muassa painija-Antariksi ja jolle muslimiksi ryhtyminen on hyvä syy lopettaa onnettomuuksia aiheuttava ryyppääminen.

Muslimimaissa kun on kielletty alkoholin juominen ja tätä kautta rakennettu kaivoverkosto, jotta turvallista juomavettä olisi tarjolla kaikille. Samaan aikaan kristillisessä Euroopassa useimmiten ainoa turvallinen juoma on olut, ja kansa on päivät pitkät päissään. Näin raittiit muslimit lähes valloittavat koko uskonsotien ja kohmelon vaivaaman Euroopan.

Mutta ei muslimimaissakaan tietenkään olla selvin päin. Rikkaat kun voivat käskeä lääkärin määräämään viiniä "lääkkeeksi", joten suuren osan Hakimia ollaan yhtä päissään kuin Euroopassa. Samalla Mikaelistakin tulee puolivahingossa laillistettu lääkäri.

Hakim on edeltäjäänsäkin pidempi tiiliskivi. Waltari ilmeisesti aikoi Karvajalan olevan vain esityötä tätä kirjaa varten, mutta siitä syntyikin sitten oma kirjansa. Tyyli on tuttua lennokasta Waltaria: päät putoilevat, naiset kavaltavat, miehet juonivat ja pettävät eli musta huumori jyrää. Välillä käydään kymmenien sivujen mittaisia keskusteluita, ja kirja tuntuu tapahtumiinsa nähden paikoin ylimitoitetulta. Mutta historiallista Waltariahan lukee aina mielellään.

Kirja oli aikoinaan ainutlaatuinen opas islamilaisuuteen. Toisin kuin verinen - ja mestausvälinettä palvova - kristinusko, islam näyttäytyy suvaitsevana uskontona. Kristityt ja juutalaiset saavat olla rauhassa samaan aikaan, kun kuvia palvovassa Euroopassa ollaan siirtymässä uskonsotien aikakauteen.

South Park: About Last Night (jakso 5.11.2008)

South Park tekee jälleen sen, mistä Itse valtiaat vain uneksi: esittää animaationa erittäin ajankohtaista poliittista satiiria. Kun jenkit - ja koko maailma - vielä juhlivat Obaman voittoa presidentinvaaleissa, se esittää vaaleja seuraavana päivänä tuota juhlintaa pilkkaavan satiirin. Kun Obaman voitto varmistuu, tämän kannattajat aloittavat hillittömän juhlinnan, joka muuttuu mellakoiksi "kaikki muuttuu" -huutojen säestyksellä. McCainin kannattajat taas pyrkivät ydinsuojaan, koska "kaikki muuttuu".

Tämän jälkeen jakso muuttuu pettymyksekseni Ocean's 11-13 -elokuvien parodiaksi. Obama ja McCain kun ovatkin yhdessä juonineet vaalit ja ovat osa kuuluisaa rikollisliigaa. Jalokiviin pääsy on vain presidentin oval officen kautta. Hilpeimpiä kohtia tässä osuudessa on, kun McCainin typeriä lausuntoja jakava varapresidenttiehdokas Sarah Palin paljastuu liigan älykkääksi (!) brittiaksenttiseksi jäseneksi.

Kun krapula koittaa, alkaa tietysti hillitön protestointi ja katumus, ja myös republikaanit uskaltautuvat ulos hautaholvistaan. Ja katso: mikään ei olekaan muuttunut! (Päivässä).

South Parkin uusia ja vanhoja jaksoja voi katsoa virallisessa osoitteessa: www.southparkstudios.com