Onpa masentava kirja jo lähtökohtaisesti, kun tietää, mitä kirjoittajalle tapahtui. Mutta vielä masentavampaa on kirjan lukeminen. Venäjällä tuntuisi menevän kaikki päin helvettiä. Kansa kärsii, kun kyyniset virkamiehet käärivät rahat taskuihinsa ja "turvallisuuspalvelu" murhaa omia kansalaisiaan.Mietin, miten tilanteeseen voi suhtautua itse kyynistymättä? Usein tulee mieleen, että "venäläiset saavat sitä mitä haluavat", ja niin tuntuu epäilevän myös Politkovskaja itsekin. Hän toistaa usein, etteivät venäläiset nouse barrikadeille ennen kuin heidän arimpaan kohtaansa, lompakkoon, isketään. Kukaan ei nouse puolustamaan toisia ellei hänellä ole oma lehmä ojassa. Toisinajattelijat vaiennetaan, tapetaan tai otetaan Kremlin syleilyyn. Vaaleja lopetetaan "turhina" ja siellä, missä niitä edelleen pidetään, ne ovatkin lähinnä vitsejä. Toisinajattelijoita vähätellään myös sillä, että he saavat muka rahoitusta ulkomailta. Tilanne muistuttaa kuuluisaa lausetta natsiajalta, kun kukaan ei noussut puolustamaan muiden oikeuksia ja viimein myös kertojaa tultiin noutamaan. Rasistiset ja fasistiset ajatukset ovat arkea, kun Tsetseniassa käydään "terrorisminvastaista sotaa" ja ihmisoikeuksia ei tunneta edes oman kansan keskuudessa. Kansan kannattama "Venäjä venäläisille" -iskulause ei jätä maahan tilaa tsetseeneille, vaikka hekin ovat virallisen totuuden mukaan venäläisiä! Kaikki tämä on ollut tuttua uutisista vuosien ajan, mutta yhtä lohduttomalta ja johdonmukaiselta satunnainen uutisointi ei tietenkään vaikuta.
Politkovskaja ennusti myös, ettei ollut itse näkemässä nykyjärjestelmän romahdusta ja että Putinin presidenttikausien jälkeinen aika toi nukkepresidentit Kremliin. Onneksi en ole venäläinen.
