Voihan rähmä mitä scheissea. Ja tämä on 2000-luvun myydyintä kirjallisuutta, jonka ympärille on syntynyt kokonainen ilmiö oheistuotteineen! Tähän verrattuna Ilkka Remeskin on korkeakirjallisuutta.
Brown ei kykene edes kirjoittamaan kliseisesti, vaan keksii ihan oman mikä-mikä -maailmansa, jossa kaikenlaiset taikauskoiset hörhöt taistelevat toisiaan vastaan. Nämä ääliöt ottavat vakavasti kaikki mahdolliset uskonnolliset symbolist, rituaalit ja uskomukset, jotka heidän eteensä vyörytetään. (Muun muassa numeron 666, joka muuten EI OLE ns. "pedon luku"). Mukana on myös yläaste-tasoista mukafilosofista höpölöpö-syvällistä keskustelua näistä saduista ja "kritiikkiä" maallistunutta nykymaailmaa kohtaan. Sitten luennoidaan pitkään "kiehtovista" asioista. Mukana on myös kamalaa antimateriaa. Yleensä vain ihmetellään "ällistyneinä" ja "tyrmistyneinä" kaikkea. Nauroin kyllä itse "tyrmistyksestä" paljonkin. Super-stereotyyppisen assassiinimurhaajan seksuaalimieltymysten lukeminen tuotti suurimmat myötähäpeät niin että nauru kuivui alkutekijöihinsä.
Hälyyttävintä on, että tälle satumaailmalle löytyy fyysinen paikka todellisesta maailmasta. Mutta jopa Vatikaani on todennut tämän hölynpölyksi, vaikka Brownin kirjat ovat parasta mahdollista mainosta sen lastenloruille.
Jos Dan Brown on mielestäsi parasta, mitä olet koskaan lukenut, kehottaisin lukemaan jotain muutakin kuin tätä ja Seiskaa. Esimerkiksi Nakke Nakuttaja tai Morgan Kane voivat tarjota haasteellisia lukukokemuksia. Pohjalta on hyvä aloittaa.
torstai 27. elokuuta 2009
sunnuntai 23. elokuuta 2009
Radiohead (Praha 23.8.2009)
Radiohead on taiderokkia pahimmillaan, mutta silti paitsi kriitikoiden, myös yleisön suosima. Prahassa se veti ison ulkoilmakonsertin ja yleisö oli innokkaampaa kuin vaikkapa Madonnan tai Motley Cruen konserteissa. Silti en voi oikein ymmärtää, mikä bändin kokeellisessa, mutta silti hyvin yksinkertaisessa soitossa oikein viehättää. Monet kappaleet - muun muassa lopussa soitettu uusi kappale - eivät sisällä kuin yhden osan. Thom Yorken laulua voisi kuvailla falsettiseksi valitusvirreksi, joka aiheuttaa isompina annoksina päänsärkyä.
Poissa olivat hitit Creep, Street Spirit ja Karma Police. Tilalla oli jungle-rummuilla höystettyä melua. Vaikka olin kuunnellut ja katsellut Radioheadia ennen keikkaa, en tunnistanut keikalla kuin pari biisiä etäisesti. Kun bändi soitti encoren aluksi yhden oikean rokkibiisin, oli kuin aivan eri yhtye olisi palannut lavalle.
Radiohead on tietenkin edellä aikaansa musiikin julkaisussa. Netistä ladattava ja omantunnon mukaan maksettava (Homer Simpsonin mukaan siis ilmainen!) uusin levy on tuottanut levy-yhtiöiden harmiksi bändille miljoonia. Lavashow oli hieno - tosin ei bändin vaan valojen ja videoiden takia. Kun levymyynti vähitellen loppuu, bändit joutuvat ansaitsemaan rahansa keikoilla, ja siksi on hyvä, että tällaiset yhtyeet ovat näin suosittuja.
Poissa olivat hitit Creep, Street Spirit ja Karma Police. Tilalla oli jungle-rummuilla höystettyä melua. Vaikka olin kuunnellut ja katsellut Radioheadia ennen keikkaa, en tunnistanut keikalla kuin pari biisiä etäisesti. Kun bändi soitti encoren aluksi yhden oikean rokkibiisin, oli kuin aivan eri yhtye olisi palannut lavalle.
Radiohead on tietenkin edellä aikaansa musiikin julkaisussa. Netistä ladattava ja omantunnon mukaan maksettava (Homer Simpsonin mukaan siis ilmainen!) uusin levy on tuottanut levy-yhtiöiden harmiksi bändille miljoonia. Lavashow oli hieno - tosin ei bändin vaan valojen ja videoiden takia. Kun levymyynti vähitellen loppuu, bändit joutuvat ansaitsemaan rahansa keikoilla, ja siksi on hyvä, että tällaiset yhtyeet ovat näin suosittuja.
British Shakespeare Company (Prahan linna 21.-22.8.2009)
British Shakespeare Company vieraili kahdella esityksellä Prahan Shakespeare-festivaaleilla, jotka ovat muuten olleet täysin tsekinkieliset. Onneksi matkassa ei oltu bardin raskaimmalla repertuaarilla vaan kahdella kevyellä komedialla. Paikkana Prahan linna ei voisi olla parempi perinteisillä asuilla esitetyille klassikoille. Yleisössä istui myös tsekkiläinen Oscar-ohjaaja Jiri Menzel, joka on ohjannut festivaaleille Windsorin iloiset rouvat.
Much Ado About Nothing eli paljon melua tyhjästä on aika sekava näytelmä kaikkine väärinymmärryksineen ja juonineen. En jaksanut kiinnostua kauniit ja rohkeat -tyylisestä vyyhdistä, mutta esityksestä katsoessa tuli väkisinkin mieleen, ettei tätä voisi paremminkaan tehdä. Erityisen hauskoja olivat koomiset lainvalvoja-hahmot. Toinen puoliaika oli loputon loppuselvitys sekasotkulle, joka oli saatu aikaan ensimmäisellä puoliajalla. Näyttelijöistä nousi esille pieni ja energinen Louisa Lytton, joka on esiintynyt myös Ali G Indahouse -leffassa. Muutenkin ohjaus ja näyttelijät olivat totta kai huippuluokkaa.
Midsummer Night's Dream oli esityksistä parempi. En olisi koskaan uskonut, että Shakespeare voisi olla hysteerisen hauskaa, mutta Kesäyön unelmaa katsoessa unohti, että kyseessä on kaikkien näytelmäkirjailijoiden pahin vihollinen. Taas oli kyseessä romanttinen komedia, mutta Bill oli tällä kertaa ollut skarpimpi soppaa keittäessään. Homma lyötiin kunnolla banaalin puolelle, mutta mitäpä muuta voisi tehdäkään, kun keitossa on mukana keijuja, kökkö harrastajateatteri, aasiksi muuttuva mies ja pakolliset romanttiset sotkut. Varsinkin lopun harrastajateatteriesitys sai yleisön tikahtumaan naurusta. Molemmat näytelmät ohjannut Robert J. Williamson esitti harrastajateatterin näyttelijää, joka muuttuu aasiksi (!). Näyttelijät - samat kuin edellisessä esityksessä - olivat enimmäkseen virtuoosimaisia ja monista heistä kuullaan vielä varmasti. Fyysinen ilmaisukin liippasi välillä slapstickia. Tällaista Shakespeare on varmasti ollut omana aikanaan: suosittua viihdettä kaikille kohdeyleisöille unohtamatta groteskeja elementtejä viihdyttämään myös meitä juntteja.
Much Ado About Nothing eli paljon melua tyhjästä on aika sekava näytelmä kaikkine väärinymmärryksineen ja juonineen. En jaksanut kiinnostua kauniit ja rohkeat -tyylisestä vyyhdistä, mutta esityksestä katsoessa tuli väkisinkin mieleen, ettei tätä voisi paremminkaan tehdä. Erityisen hauskoja olivat koomiset lainvalvoja-hahmot. Toinen puoliaika oli loputon loppuselvitys sekasotkulle, joka oli saatu aikaan ensimmäisellä puoliajalla. Näyttelijöistä nousi esille pieni ja energinen Louisa Lytton, joka on esiintynyt myös Ali G Indahouse -leffassa. Muutenkin ohjaus ja näyttelijät olivat totta kai huippuluokkaa.
Midsummer Night's Dream oli esityksistä parempi. En olisi koskaan uskonut, että Shakespeare voisi olla hysteerisen hauskaa, mutta Kesäyön unelmaa katsoessa unohti, että kyseessä on kaikkien näytelmäkirjailijoiden pahin vihollinen. Taas oli kyseessä romanttinen komedia, mutta Bill oli tällä kertaa ollut skarpimpi soppaa keittäessään. Homma lyötiin kunnolla banaalin puolelle, mutta mitäpä muuta voisi tehdäkään, kun keitossa on mukana keijuja, kökkö harrastajateatteri, aasiksi muuttuva mies ja pakolliset romanttiset sotkut. Varsinkin lopun harrastajateatteriesitys sai yleisön tikahtumaan naurusta. Molemmat näytelmät ohjannut Robert J. Williamson esitti harrastajateatterin näyttelijää, joka muuttuu aasiksi (!). Näyttelijät - samat kuin edellisessä esityksessä - olivat enimmäkseen virtuoosimaisia ja monista heistä kuullaan vielä varmasti. Fyysinen ilmaisukin liippasi välillä slapstickia. Tällaista Shakespeare on varmasti ollut omana aikanaan: suosittua viihdettä kaikille kohdeyleisöille unohtamatta groteskeja elementtejä viihdyttämään myös meitä juntteja.
keskiviikko 19. elokuuta 2009
Arthur C. Clarke: Marsin aamunkoitto (1951)
Clarke on sen verran klassikko alallaan, että epäilen luetaanko häntä enää nykyään. Marsin aamunkoitto on kuitenkin hyvää, sujuvaa tekstiä eikä lähes 60 vuotta kirjoittamisensa jälkeen tunnu vanhentuneen lainkaan - toisin kuin vaikkapa Solaris, jonka tietokoneet toimivat reikäkorteilla vaikka se sijoittui kauemmaksi tulevaisuuteen.
Tarina on simppeli. Marsiin on asutettu siirtokunta, jonne päähenkilö (scifikirjailija!) saapuu vierailemaan. Mukana on luontevia ihmissuhteita ja lievää salamyhkäisyyttä, joka johtaa lopussa uudenlaisen maailman luomiseen tavalla, joka ei tunnu täysin mahdottomalta. Clarke ei jumiudu luennoimaan eikä ihmettelemään suu ammolleen luomaansa maailmaa, vaan Marsin maailma on "luonnollinen". Tekemällä tehtyä dramatiikkaa ei tarvita.
Tarina on simppeli. Marsiin on asutettu siirtokunta, jonne päähenkilö (scifikirjailija!) saapuu vierailemaan. Mukana on luontevia ihmissuhteita ja lievää salamyhkäisyyttä, joka johtaa lopussa uudenlaisen maailman luomiseen tavalla, joka ei tunnu täysin mahdottomalta. Clarke ei jumiudu luennoimaan eikä ihmettelemään suu ammolleen luomaansa maailmaa, vaan Marsin maailma on "luonnollinen". Tekemällä tehtyä dramatiikkaa ei tarvita.
lauantai 15. elokuuta 2009
Ralliraita (2009)
Markku Pölösellä on näköjään jäänyt junttikausi päälle ja alennustila uhkaa syödä aikaisemmat, kiistämättömät meriitit. Ralliraita jatkaa epähauskojen kansankomedioiden (yritelmien) sarjaa Lieksan! epäonnisella linjalla. Peter Franzen näyttää taas haluavan spedeksi speden paikalle ja on jälleen kerran eri leffassa kuin muut näyttelijät. Tarkoituksena on ollut tehdä kuulemma verbaalinen kansankomedia, mutta kun tähän "verbaalikomiikkaan" päästään esimerkiksi rallikohtauksen selostajan myötä, halusin paeta paikalta. Verbaalisuus on missi-juontajan tavaratalokeikan taitoluokkaa.
Helsingin Sanomatkin kysyi artikkelissa "Mikä Markku Pölöstä vaivaa?" Pölönen ei osannut selittää vaan puhui sekavia tarpeesta työllistää elokuvateollisuutta(an). Mies on hukassa.
Helsingin Sanomatkin kysyi artikkelissa "Mikä Markku Pölöstä vaivaa?" Pölönen ei osannut selittää vaan puhui sekavia tarpeesta työllistää elokuvateollisuutta(an). Mies on hukassa.
perjantai 14. elokuuta 2009
Alkoholittomat oluet, osa 3 (Praha, Tsekki)
Saaga lähenee loppuaan. 17 erilaista alkoholitonta olutta on löytynyt Prahan keskustan ruokakaupoista. Joitain on takuulla jäänyt testaamatta, mutta johonkin täytyy lopettaa.
Budweiser Budvarin nealko edustaa klassikkopanimoa. Vaahtoaa hieman, mutta peltinen maku on jopa tavallista voimakkaampi.
Tesco-kauppaketjulle valmistettu nimetön vaalea nealko oli halvin alle 6 korunan hinnallaan. Sinänsä se ei ole hassumpaa muiden rinnalla ja jopa päihittää Budweiserin vastaavan. Maku ei ole yhtä katkera. Hinta/laatusuhde saattaa olla vaaleista oluista paras.
Saksalaisen Clausthalerin Extra Herb on tavallista voimakkaamman makuinen vaalea olut, josta puuttuu metallinen jälkimaku. Laatu näkyy myös hinnassa, ja tämä tulee pikkupullossa.
Tsekkiläinen Platan on taas yksi vaalea olut. Se ei ole kuitenkaan hullumpaa ja taisi maksaakin alle 10 korunaa. Tavanomaista huonoa jälkimakua ei ole.
Suomessakin myytävä Clausthalerin Classic on aivan hyvä perusolut. Pirkka-olutta vastaava Tesco-olut (eri kuin yllä mainittu, valmistettu Puolassa) on joukon viimeinen, muttei ole mitenkään hassumpaa. Ei lainkaan pellin makua.
Summa summarum:
Koska en ole fanaattinen vaalean oluen tai yleensäkään oluen ystävä, eksoottisemmat maut olivat eniten makuuni. Bavarian omena ja karkade olivat ylivoimaisia ykkösiä Bernardin luumuoluen seuratessa kolmantena. Myös Erdingerin vehnäolut ja Bernardin tumma olut ovat hyviä vaihtoehtoja. Vaaleissa oluissa on ongelmana jälkimaku, jota olen kuvaillut peltiseksi. Muistan maistaneeni tavallisessa suomalaisessa oluessa samanlaista makua, kun join sitä pitkästä aikaa tsekkiläisen oluen jälkeen. Makuun kyllä tottui parin-kolmen oluen jälkeen, mutten ole varma samasta alkoholittomien oluiden suhteen, eihän näitä kitata samalla tavalla kuin kännihakuista kaljaa. Vaaleista oluista Platan tai tescolle valmistettu sinietikettinen nealko olivat halpoja ja hyviä. Yllättävää oli, että tunnettujen tsekkipanimoiden alkoholittomat oluet hävisivät selvästi halvemmille kilpailijoille. Muiden osalla oli lähinnä aste- ja hintaeroja, ja saatavuus voi ratkaista, ostaako niitä jatkossa.
Budweiser Budvarin nealko edustaa klassikkopanimoa. Vaahtoaa hieman, mutta peltinen maku on jopa tavallista voimakkaampi.
Tesco-kauppaketjulle valmistettu nimetön vaalea nealko oli halvin alle 6 korunan hinnallaan. Sinänsä se ei ole hassumpaa muiden rinnalla ja jopa päihittää Budweiserin vastaavan. Maku ei ole yhtä katkera. Hinta/laatusuhde saattaa olla vaaleista oluista paras.
Saksalaisen Clausthalerin Extra Herb on tavallista voimakkaamman makuinen vaalea olut, josta puuttuu metallinen jälkimaku. Laatu näkyy myös hinnassa, ja tämä tulee pikkupullossa.
Tsekkiläinen Platan on taas yksi vaalea olut. Se ei ole kuitenkaan hullumpaa ja taisi maksaakin alle 10 korunaa. Tavanomaista huonoa jälkimakua ei ole.
Suomessakin myytävä Clausthalerin Classic on aivan hyvä perusolut. Pirkka-olutta vastaava Tesco-olut (eri kuin yllä mainittu, valmistettu Puolassa) on joukon viimeinen, muttei ole mitenkään hassumpaa. Ei lainkaan pellin makua.
Summa summarum:
Koska en ole fanaattinen vaalean oluen tai yleensäkään oluen ystävä, eksoottisemmat maut olivat eniten makuuni. Bavarian omena ja karkade olivat ylivoimaisia ykkösiä Bernardin luumuoluen seuratessa kolmantena. Myös Erdingerin vehnäolut ja Bernardin tumma olut ovat hyviä vaihtoehtoja. Vaaleissa oluissa on ongelmana jälkimaku, jota olen kuvaillut peltiseksi. Muistan maistaneeni tavallisessa suomalaisessa oluessa samanlaista makua, kun join sitä pitkästä aikaa tsekkiläisen oluen jälkeen. Makuun kyllä tottui parin-kolmen oluen jälkeen, mutten ole varma samasta alkoholittomien oluiden suhteen, eihän näitä kitata samalla tavalla kuin kännihakuista kaljaa. Vaaleista oluista Platan tai tescolle valmistettu sinietikettinen nealko olivat halpoja ja hyviä. Yllättävää oli, että tunnettujen tsekkipanimoiden alkoholittomat oluet hävisivät selvästi halvemmille kilpailijoille. Muiden osalla oli lähinnä aste- ja hintaeroja, ja saatavuus voi ratkaista, ostaako niitä jatkossa.
Madonna (Praha 13.8.2009)
Prahan liikennelaitos tarjosi ystävällisesti matkat Přírodnín "luonnon amfiteatteriin", jonka sisäänajokonsertti Madonnan show oli. Järjestelyt ja paikka toimivat hyvin lukuunottamatta ennalta-arvattavaa pullonkaulaa ennen sisääntuloa. Luulisi järjestäjien tajunneen, että kun kymmenettuhannet ihmiset pyrkivät samaan aikaan paikalle, vajaa kymmenen henkeä kerralla vetävä lipputarkastus aiheuttaa ruuhkaa.
Lämmittelijänä toimi DJ Paul Oakenfold. Jotain ajasta kertoo, että poptähteyteen riittää se, että soittaa muiden tekemiä levyjä.
Madonnan konsertti alkoi auringon laskeuduttua. Oikeastaan konsertti on väärä sana, pitäisi puhua showsta. Musiikkikin - ja välillä jopa Madonnan laulu - tuli useimmiten nauhalta. Esimerkiksi Die Another Day tuli kokonaan nauhalta, kun lavalla oli vain kaksi "nyrkkeilijää". (Samana kesänä tuli siis nähtyä kaksi Bond-tunnarin esittäjää).
Show oli kyllä näyttävä. Tämä oli ensimmäinen näkemäni pyllynpyörityskeikka tanssijoineen. Jättiscreenien videot olivat erinomaisia, ja niissä oli jopa "hyvää sanomaa", mutta livevideossa oli pieni viive, joten se oli käsittämättömästi epäsynkassa musiikin kanssa. Settilista on ollut sama kiertueen ajan, joten se oli etukäteen tiedossa. Poissa olivat Like A Virgin, Material Girl ja myös muualla soitettu Hung Up abbatuksineen. Kappaleet olivat suurelta osin aika mitäänsanomatonta pop-dadaa, mutta koko setti oli vedetty dance-suodattimen läpi ja eeppinen discojytä toimi lopulta yllättävän hyvin, ainakin paljon paremmin kuin levyllä. Välillä soitettiin ihan musiikkiakin mustalaisorkesterin kanssa.
Madonna ei ole kaksinen laulaja, vai onko kukaan koskaan edes puhunut Madonnan mitäänsanomattomasta lauluäänestä? Heikkoa laulua tukivat sekä taustalaulajat, että nauhalta tulleet Madonnan omat laulut. Kun kyseessä oli joka tapauksessa taustanauhakeikka, tämä ei haitannut.
Viisikymppinen Madonna ratsastaa edelleen sillä, millä hän on pysynyt kuuluisana. Haarat ovat levällään jatkuvasti ja niukkaa vaatetusta vaihdetaan tiuhaan. Fyysinen show osoittaa kovaa kuntoa, mutta Kike Elomaata pelottavasti muistuttava habitus on mielestäni seksikkyyden antiteesi.
Lämmittelijänä toimi DJ Paul Oakenfold. Jotain ajasta kertoo, että poptähteyteen riittää se, että soittaa muiden tekemiä levyjä.
Madonnan konsertti alkoi auringon laskeuduttua. Oikeastaan konsertti on väärä sana, pitäisi puhua showsta. Musiikkikin - ja välillä jopa Madonnan laulu - tuli useimmiten nauhalta. Esimerkiksi Die Another Day tuli kokonaan nauhalta, kun lavalla oli vain kaksi "nyrkkeilijää". (Samana kesänä tuli siis nähtyä kaksi Bond-tunnarin esittäjää).
Show oli kyllä näyttävä. Tämä oli ensimmäinen näkemäni pyllynpyörityskeikka tanssijoineen. Jättiscreenien videot olivat erinomaisia, ja niissä oli jopa "hyvää sanomaa", mutta livevideossa oli pieni viive, joten se oli käsittämättömästi epäsynkassa musiikin kanssa. Settilista on ollut sama kiertueen ajan, joten se oli etukäteen tiedossa. Poissa olivat Like A Virgin, Material Girl ja myös muualla soitettu Hung Up abbatuksineen. Kappaleet olivat suurelta osin aika mitäänsanomatonta pop-dadaa, mutta koko setti oli vedetty dance-suodattimen läpi ja eeppinen discojytä toimi lopulta yllättävän hyvin, ainakin paljon paremmin kuin levyllä. Välillä soitettiin ihan musiikkiakin mustalaisorkesterin kanssa.
Madonna ei ole kaksinen laulaja, vai onko kukaan koskaan edes puhunut Madonnan mitäänsanomattomasta lauluäänestä? Heikkoa laulua tukivat sekä taustalaulajat, että nauhalta tulleet Madonnan omat laulut. Kun kyseessä oli joka tapauksessa taustanauhakeikka, tämä ei haitannut.
Viisikymppinen Madonna ratsastaa edelleen sillä, millä hän on pysynyt kuuluisana. Haarat ovat levällään jatkuvasti ja niukkaa vaatetusta vaihdetaan tiuhaan. Fyysinen show osoittaa kovaa kuntoa, mutta Kike Elomaata pelottavasti muistuttava habitus on mielestäni seksikkyyden antiteesi.
keskiviikko 12. elokuuta 2009
Alkoholittomat oluet, osa 2 (Praha, Tsekki)
Käynti Prahan kolmannessa ison kauppaketjun Tescon ruokakaupassa toi mukaan seitsemän uutta nealkoa. Samalla hintahaitari laajeni alapäästä niin, että halvin maksoi nyt vain 5,80 kc (22 senttiä) ja pari muutakin meni eilen mainitun 12 korunan alarajan alapuolelle. Myös absoluuttisen 0.0% alkoholittomia oluita tuli lisää kolme kappaletta.
Tsekkiläinen Birell on muiden vaaleiden oluiden tapaan toimivaa nopeana janojuomana, mutta jättää peltisen jälkimaun.
Hollantilaisella Bavarialla on Bernardin tapaan kolme erilaista alkoholitonta olutta. Kaikki Bavarian oluet ovat 0.0-prosenttisia, ja niitä kaupataan erityisesti arabimaihin. Sen perusolut on ehkä vähän tavallista nealkoa parempaa, lisäksi siinä on oma makunsa, joka erottaa sen muista vaaleista oluista.
Bavarian omenaolut on piristävä tapaus: vaahtoaa kuin olut, mutta maistuu melkein siiderille. Kaljaäijät taatusti nyrpistelisivät, mutta minä pidän. Jos vaaleissa alkoholittomissa oluissa on olennaisena piirteenä "sen jonkin" puuttuminen, niin miksei sitten suosittaisi näitä erilaisempia makuja.
Bavarian Karkade on samaa sarjaa, johon kuuluu myös persikkaolut, jota ei ollut saatavilla. Aivan yhtä hyvää kuin omenaolut. Karkade on arabimaku: valmistettu hibiscucsen (kiinanruusun) kukista ja maistuu samanlaiselle kuin herukka. Join joskus hibiscus-teetä, ja nytpä tiedän sitten tämänkin. Näiden neljänneslitran pullojen litrahinta on korkein, ja ne olivat kaupassa hyllyn alanurkassa pölyä keränneinä. Minulle nämä ovat eilisen luumuoluen kanssa tähän asti parhaita ja varsinaisia löytöjä.
Belgialainen Stella Artois on taas tavanomaista vaaleaa olutta, muttei kuitenkaan huonoimmasta päästä. Tavanomainen metallinmaku ei tunnu ainakaan niin voimakkaana kuin yleensä.
Bernardin kolmas nealko on joukon ainoa tumma olut, ja on hyvää vaihtelua vaalealle oluelle. Se myös maistuu sille mille pitääkin.
Saaga jatkuu.
Tsekkiläinen Birell on muiden vaaleiden oluiden tapaan toimivaa nopeana janojuomana, mutta jättää peltisen jälkimaun.
Hollantilaisella Bavarialla on Bernardin tapaan kolme erilaista alkoholitonta olutta. Kaikki Bavarian oluet ovat 0.0-prosenttisia, ja niitä kaupataan erityisesti arabimaihin. Sen perusolut on ehkä vähän tavallista nealkoa parempaa, lisäksi siinä on oma makunsa, joka erottaa sen muista vaaleista oluista.
Bavarian omenaolut on piristävä tapaus: vaahtoaa kuin olut, mutta maistuu melkein siiderille. Kaljaäijät taatusti nyrpistelisivät, mutta minä pidän. Jos vaaleissa alkoholittomissa oluissa on olennaisena piirteenä "sen jonkin" puuttuminen, niin miksei sitten suosittaisi näitä erilaisempia makuja.
Bavarian Karkade on samaa sarjaa, johon kuuluu myös persikkaolut, jota ei ollut saatavilla. Aivan yhtä hyvää kuin omenaolut. Karkade on arabimaku: valmistettu hibiscucsen (kiinanruusun) kukista ja maistuu samanlaiselle kuin herukka. Join joskus hibiscus-teetä, ja nytpä tiedän sitten tämänkin. Näiden neljänneslitran pullojen litrahinta on korkein, ja ne olivat kaupassa hyllyn alanurkassa pölyä keränneinä. Minulle nämä ovat eilisen luumuoluen kanssa tähän asti parhaita ja varsinaisia löytöjä.
Belgialainen Stella Artois on taas tavanomaista vaaleaa olutta, muttei kuitenkaan huonoimmasta päästä. Tavanomainen metallinmaku ei tunnu ainakaan niin voimakkaana kuin yleensä.
Bernardin kolmas nealko on joukon ainoa tumma olut, ja on hyvää vaihtelua vaalealle oluelle. Se myös maistuu sille mille pitääkin.
Saaga jatkuu.
Terminator 2: Judgment Day (1991)
Kävin katsomassa T2:n tuoreeltaan elokuvateatterissa Torniossa. Muistan, että jo silloin ihmettelin, miten tuolloin maailman kalleimmassa elokuvassa oli kamera-ajoja, joissa kamera heilui kökösti - olin tuolloin nuori elokuva-alan opiskelija ja kamppailin saman pulman kanssa.
Uusintakatsominen paljastaa lisää kökköyksiä. Vaikka Arska sekä pahis-termari Robert Patrick näyttelevätkin robotteja, heidän näyttelemisensä on turhankin ylimenevää patsastelua. Musiikki on suuren budjetin elokuvaksi kummallisen kasari-syntsaa, ja oma lukunsa on Linda Hamiltonin 1980-luvulle jämähtänyt olemus karseine pehkoineen ja muskeleineen, josta kaikki feminiinisyys on karsiutunut pois. Lapsinäyttelijä Edward Furlongin tehtävänä on edustaa laskelmoidusti teiniyleisöä: ihmetellä, huutaa ja juosta karkuun. Tehosteetkaan eivät enää vakuuta, vaikka olivat aikansa avantgardea.
Oma lukunsa ovat Arskan kuolemattomiksi tarkoitetut one-linerit. Joidenkin mielestä ne ovat edelleen cooleja, mutta minusta vain kökköjä. Cameronin ohjauksessa Arskan tehtävä on usein astua tiettyyn kohtaan, jolloin kamera alkaa tiltata ylöspäin kohti tämän naamaa, jolla ei ole mitään ilmettä. Sen jälkeen Arska joko kääntää katseensa jonnekin tai murahtaa pari sanaa. Samanlaista ohjausta harrastetaan videokoulujen ensimmäisissä töissä ympäri maailmaa.
Juoneen en nyt jaksa puuttua. Mutta miten ihmeessä robotti voi sanoa olevansa loman tarpeessa?
tiistai 11. elokuuta 2009
Alkoholittomat oluet, osa 1 (Praha, Tsekki)
Tsekki on tunnetusti oluen mekka; joskin olen alkanut epäillä, että turistit tuovat ratkaisevan lisän sille, että maassa juodaan maailman eniten olutta ennen Saksaa. Kun Suomessa snobit nuuskivat Alkon viinihyllyjä, täällä vanhat äijät vertailevat samaan tapaan ruokakauppojen laajan olutvalikoiman tuotteita. Kerran näin japanilaisperheen oluthyllyllä, ja voi sitä riemua, kun isä löysi opaskirjan avulla oikean olutmerkin!
Täällä toimii myös Sininen enkeli -niminen palvelu, joka auttaa saamaan auton turvallisesti kotiin, jos lounas venähtää pitkäksi. Kaupoista alkoholitonta olutta, paikallisittain nealkoa, on saatavilla lukemattomina eri merkkeinä. Järjestään kaikista ravintoloista ja baareista saa nealkoa, joistain jopa useampaa lajia. Ratsasin kahden lähiruokakaupan alkoholittomat oluet, ja niistä löytyi toistakymmentä erilaista nealkoa. Ennakkosuosikiksi nousivat jo hyllyllä joukon ainoa vehnäolut Erdinger sekä Bernardin kaksi erilaista olutta. Alkoholittomat ovat vähän tavallisia oluita kalliimpia, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkien hinta oli 12-20 korunan (noin 45-75 sentin) välillä per pullo (useimmiten puoli litraa). Tavallista olutta kalliimpi hinta selittyy sillä, että käymisessä syntyvä alkoholi pitää poistaa, mikä tarkoittaa yhtä prosessia lisää valmistuksessa. Täysin alkoholiton joukosta on vain Bavaria 0.0%, muissa alkoholipitoisuudeksi mainitaan max 0.5%.
Slovakialainen Zlaty Brazant ("kultainen fasaani") tuoksuu voimakkaasti maltaalle ja maistuu aika lailla "tavalliselle" oluelle. Se myös vaahtoaa oikeaoppisesti kaadettaessa lasiin. Joukon harvoja pikkupulloa ja harvinaisempia oluita. Ei hassumpi lager.
Brewer Free ei tuoksu yhtä voimakkaalle eikä se vaahtoa paljon yhtään. Tämä taisi olla joukon halvimpia, isossa pullossa. Edes ostravalaisen panimon nettisivut eivät mainitse tätä aika mitäänsanomatonta, vähän suomalaiselle peltioluelle maistuvaa nealkoa.
Staropramenin Nealko edustaa klassikkopanimoa. Se tuoksuu mukavalle, muttei vaahtoa. Maku on terävä ja melkein raikas. Tämä voisi olla hyvä janojuoma: nopeasti juotuna hyvää, mutta jättää vähän peltisen jälkimaun.
Baijerilainen Erdinger-vehnäolut ei tuoksu millekään, mutta vaahtoaa hyvin ja maistuu aidolle vehnäoluelle. Etiketissä kerrotaan muun muassa, että pikkupullollisesta saa 43 prosenttia päivittäisestä B12-vitamiinin tarpeesta. Koska pidän vehnäoluesta, tämä pitää ennakkosuosikin asemansa.
Luulin Bernardin tummempaa olutta perinteiseksi tummaksi olueksi, kunnes maistoin sitä ja ymmärsin, että nimessä oleva Svestka tarkoittaa luumua. Myös tavallisissa oluissa pienet merkit tarjoavat eksoottisia - ja usein hyvin kalliita - olutmakuja, mutta tämä oli aivan normaalihintainen. Vaahtoava, pastöroimaton ja aivan fantastinen uusi makukokemus. Varsinainen erikoisolut, joka tosiaan tehdään vanhalla menetelmällä ja joka ei siitä johtuen säily kauaa. Turhaan ei tämä perhepanimo ole valloittanut maailmaa ja voittanut kasapäin palkintoja. Tästä taitaa tulla uusi suosikkijuomani - eikä vain olut-kategoriassa!
Bernardin alkoholiton pilsner on myös pastöroimaton, mutta muistuttaa edellisen jälkeen turhan paljon väljähtänyttä perusolutta. Haju ja maku ovat taas kerran vähän metallisia.
Testi jatkuu lähipäivinä.
Täällä toimii myös Sininen enkeli -niminen palvelu, joka auttaa saamaan auton turvallisesti kotiin, jos lounas venähtää pitkäksi. Kaupoista alkoholitonta olutta, paikallisittain nealkoa, on saatavilla lukemattomina eri merkkeinä. Järjestään kaikista ravintoloista ja baareista saa nealkoa, joistain jopa useampaa lajia. Ratsasin kahden lähiruokakaupan alkoholittomat oluet, ja niistä löytyi toistakymmentä erilaista nealkoa. Ennakkosuosikiksi nousivat jo hyllyllä joukon ainoa vehnäolut Erdinger sekä Bernardin kaksi erilaista olutta. Alkoholittomat ovat vähän tavallisia oluita kalliimpia, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkien hinta oli 12-20 korunan (noin 45-75 sentin) välillä per pullo (useimmiten puoli litraa). Tavallista olutta kalliimpi hinta selittyy sillä, että käymisessä syntyvä alkoholi pitää poistaa, mikä tarkoittaa yhtä prosessia lisää valmistuksessa. Täysin alkoholiton joukosta on vain Bavaria 0.0%, muissa alkoholipitoisuudeksi mainitaan max 0.5%.
Slovakialainen Zlaty Brazant ("kultainen fasaani") tuoksuu voimakkaasti maltaalle ja maistuu aika lailla "tavalliselle" oluelle. Se myös vaahtoaa oikeaoppisesti kaadettaessa lasiin. Joukon harvoja pikkupulloa ja harvinaisempia oluita. Ei hassumpi lager.
Brewer Free ei tuoksu yhtä voimakkaalle eikä se vaahtoa paljon yhtään. Tämä taisi olla joukon halvimpia, isossa pullossa. Edes ostravalaisen panimon nettisivut eivät mainitse tätä aika mitäänsanomatonta, vähän suomalaiselle peltioluelle maistuvaa nealkoa.
Staropramenin Nealko edustaa klassikkopanimoa. Se tuoksuu mukavalle, muttei vaahtoa. Maku on terävä ja melkein raikas. Tämä voisi olla hyvä janojuoma: nopeasti juotuna hyvää, mutta jättää vähän peltisen jälkimaun.
Baijerilainen Erdinger-vehnäolut ei tuoksu millekään, mutta vaahtoaa hyvin ja maistuu aidolle vehnäoluelle. Etiketissä kerrotaan muun muassa, että pikkupullollisesta saa 43 prosenttia päivittäisestä B12-vitamiinin tarpeesta. Koska pidän vehnäoluesta, tämä pitää ennakkosuosikin asemansa.
Luulin Bernardin tummempaa olutta perinteiseksi tummaksi olueksi, kunnes maistoin sitä ja ymmärsin, että nimessä oleva Svestka tarkoittaa luumua. Myös tavallisissa oluissa pienet merkit tarjoavat eksoottisia - ja usein hyvin kalliita - olutmakuja, mutta tämä oli aivan normaalihintainen. Vaahtoava, pastöroimaton ja aivan fantastinen uusi makukokemus. Varsinainen erikoisolut, joka tosiaan tehdään vanhalla menetelmällä ja joka ei siitä johtuen säily kauaa. Turhaan ei tämä perhepanimo ole valloittanut maailmaa ja voittanut kasapäin palkintoja. Tästä taitaa tulla uusi suosikkijuomani - eikä vain olut-kategoriassa!
Bernardin alkoholiton pilsner on myös pastöroimaton, mutta muistuttaa edellisen jälkeen turhan paljon väljähtänyttä perusolutta. Haju ja maku ovat taas kerran vähän metallisia.
Testi jatkuu lähipäivinä.
Henning Mankell: Valkoinen naarasleijona (1993)
Valkoinen naarasleijona on ilmestymisjärjetyksessään kolmas Wallander-dekkari ja lukemistani paras. 1990-luvun alkuun sijoittuva tarina sotkee Ystadin poliisi Kurt Wallanderin Etelä-Afrikan apartheid-politiikan viimeisiin päiviin ja Nelson Mandelan murhayritykseen. Mankell tuntee Afrikkansa, hänhän on asunut siellä. Valkoinen naarasleijona on myös hyvin pitkä kirja, mutta juonessa on kerrankin imua ja jännitystä.
maanantai 3. elokuuta 2009
Call Of Juarez: Bound In Blood (2009)
Call Of Juarez 2 on vanhanaikainen ja vanhahtava räiskintäpeli, jossa ei ole muuta uutta kuin se, että nyt ei ammuta natseja tai ulkoavaruuden örkkejä vaan inkkareita ja länkkäreitä. Toisen maailmansodan tai tulevaisuuden sijasta peli sijoittuu sisällissodan aikaiseen villiin länteen. Pelasin sattumoisin alkuperäisen pelin viime syksynä, ja se oli aika rasittava kiipeily- ja metsästystehtävineen. Nämä tylsyydet on onneksi jätetty pois tästä pelistä.
Kaikki putkiräiskinnän kliseet ovat mukana myös villissä lännessä: on isoja sokkeloisia taloja, tunneleita, juoksuhautoja, sadoittain helposti kaatuvia vastustajia, vaikeammin tapettavia pomoja, löydettäviä "salaisuuksia", jopa hissi, mielikuvituksellisia pyssyjä, turhan panttina olevia laatikoita, joiden takana lymyillä ja niin edelleen. Tehtäviin ohjataan niin, että idioottikin pysyy kärryillä. Ammunnassa on sentään munaa kun pääsee kaksin käsin räiskimään epätarkoilla kuudestilaukeavilla (jotka korvautuvat matkan varrella aina kaksitoista kertaa laukeaviksi).
Sisällöllisestikään peli ei ole omaperäinen. Mukana on mahdollisimman paljon western-kliseitä intiaaneineen, takaa-ajoineen ja kaksintaisteluineen, mutta vaikka yleisö suorastaan huutaa Sergio Leone -tyyppistä peliä, tässä ei päästä lähellekään. Vaikka Ennio Morricone -pastisseja olisi erittäin helppo tehdä, musiikki on kummallista syntzaa ja lopputaistelussa tyyli rikotaan Carmina Burana -tyyppisellä musiikilla. Vaikka kaikki ainekset ovat koossa, COJ puskee läpi helpoilla ratkaisuilla. Juonikin on sellainen, joka ei olisi mennyt läpi Tex Willerin toimitukselta, eikä kertaakaan edes luoti nirhaise ohimoa, höh.
Läpipelaamiseen meni vain 7 tuntia. Kun yritin sunnuntai-iltana moninpeliä, ei ketään ollut langoilla. Aika huono merkki, kun peli on ollut markkinoilla vasta kuukauden.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)