Billy Talent (Tesla-areena Praha 21.11.2009)

Aina välillä tulee yhtye, joka näyttää, että rockin tutut palaset voi laittaa uuteen järjestykseen nerokkaalla tavalla. Vuosituhannen alussa tällainen yhtye oli The Darkness. Nyt sellainen näyttäisi olevan Billy Talent.
Vähän hölmösti nimetty bändi (tsekiksi "valkoinen lahjakkuus") on tehnyt kolme leyä, joista jokainen on ollut edeltäjäänsä parempi. Tänä vuonna ilmestynyt Billy Talent III sisältää tiukan paketin kappaleita, joista mikään ei ole huono ja useimmat aivan loistavia. Kuvittelin levyjen voimasoittoa kuunnelleena, että bändissä täytyisi olla kaksi kitaristia, mutta lavalla oli vain yksi kitara, basso, rummut ja laulaja. Valtava tasoero lämmittelijänä esiintyneeseen, myös kanadalaiseen Silverteiniin tuli ilmi heti ensimmäisessä kappaleessa, joka lähti liikkeelle kuin raketti. (Silverstein olisi voinut muuttaa nimekseen Goldstein ja julistaa ylpeästi soittavansa juutalaista skeittipunkkia).

Billy Talent soitti todella tiukan setin ja vaikka jäähalli oli vain puolillaan, katsomon etuosa oli hurmoksessa. Keskinkertaisiksi luokiteltavia biisejä oli vain muutama, mutta bändin parhaat biisit ovatkin sitten klassikkoainesta - ja niitä on paljon. Livenä bändi on timmissä kunnossa ja kaikki nuotit menivät nopeasta soitosta huolimatta täydellisesti. Toisin kuin monet muut tänä vuonna näkemäni isot bändit (Deep Purple, Motley Crue, Radiohead, Jerry Lee Lewis, Madonna jne.), Billy Talent elää kukoistuskauttaan, joten keikka oli tämän vuoden parhaita.

Stephen Frost Impro Allstars (17.11.2009 Praha)

Kirjoittajana olen luonnollisestikin improvisaatioteatteria vastaan ja karttanut sitä kuin sikaflunssaa. Pahimmillaan amatöörien improvisaatioesitykset aiheuttavat halun tappaa esiintyjät - myötähäpeä olisi liian armollinen sana kuvaamaan sen aiheuttamaa tilaa. Improvisaatio voi tuottaa iloa esittäjille, mutta niinhän tuottaa seksikin, eikä sitä harrasteta julkisesti (harmillista kyllä).

Stephen Frost toi Prahaan neljän ammattiesiintyjän ryhmän, joka kerrankin osasi asiansa. Kaikki neljä miestä olivat taitavia esiintyjiä ja myös fyysisestikin erilaisia. Esitys myös sisälsi monenlaista improvisaatiota ja oli selkeästi rakennettu niin, ettei kyllästymistä päässyt syntymään. Yleisöltä otettiin ehdotuksia vastaan hallitusti niin, ettei kukaan yksittäinen känniääliö päässyt hallitsemaan iltaa. Nelikko teki niin tiivistä showta, että välillä hirvitti. Hauskimpia olivat, kun Frost eräässä kohdassa otti joukkion pienimmän miehen käsiinsä ja piti Oscar-puheen - tai kun yksi joukosta haastatteli muita kolmea ja jokainen sai sanoa yhden sanan kerrallaan, ja juttua tuli salamavauhdilla.

Tällaista improvisaatioteatterin pitäisi olla. Valitettavasti se pahimmillaan vain usein osoittaa lahjattomien ihmisten halua päästä esiintymään mahdollisimman vähällä vaivalla - ja näiden mielikuvitusten rajallisuuden. Useimmat näyttelijät tarvitsevat tosiaankin näytelmäkirjailijoiden tekstiä vaikuttaakseen älykkäiltä. Tämä joukko ei tarvinnut. Stephen Frost on itse näytellyt muun muassa Mr. Beanissa.

Jerry Lee Lewis (Tesla areena, Praha 9.11.2009)

Harvemmin sitä näkee rockkeikkaa, jonka esiintyjän ura on kestänyt yli 50 vuotta. Tämä myös takasi sen, ettei kukaan odottanutkaan mitään räiskyvää, hengästyttävää tai energistä showta. Jos vuoden 1964 Live at the Star Club, Hamburg on yksi kaikkien aikojen livelevyistä ja rockin äärimmäisen energisyyden ja hurmahenkisyyden kiteytymä, niin tänne tultiin katsomaan viimeistä elossa olevaa klassikkoa. Sparta Prahan kotijäähalli oli järjestetty konserttiin niin, että vain reilu kolmannes katsomotilasta oli käytössä, ja tapahtuma oli luonnollisesti istumakeikka, vaikka Jerry Leen viimeisimmän - ja yllättäen kaikkien aikojen myydyimmän - albumin nimi onkin Last Man Standing.

Kiertueella on oikeastaan perheyritys, sillä 74-vuotiaan Jerry Leen lämmittelijänä on tämän 12 vuotta nuorempi Linda Gail Lewis -sisko. Vain 62-vuotiaana Linda Gail oli monellakin tavalla paremmassa vireessä kuin Jerry Lee, ja veti bändinsä kanssa rockabillyklassikoista koostuvan keikan. Mukana oli pystybasso ja kitarassa niin perustavanlaatuiset rockkliseet, että olisin itsekin pystynyt hyppäämään mukaan soittoon. Biisejä olisi tuskin erottanut toisitaan elleivät ne olisi olleet suurimmaksi osaksi rokin perusklassikoita 50-luvulta. Tuntui melkein liikuttavalta ajatella, että joskus elinaikanani niiden soittamisen Prahassa oli katsottu merkinneen vakavaa uhkaa yhteiskunnalle.

Jerry Leen bändi soitti itsekseen 4 biisiä, mikä oli jo hermostuttaa osaa yleisöstä. Lopulta kankea Killer kiipesi lavalle ja alkoi heittää keikkaa, osaksi autopilotilla. Kävi ilmi, että Linda Gail soitti pianoakin nykyään Jerry Leemmin kuin Jerry Lee itse. Kuuluisat kosketinpyyhkäisyt tulivat mukaan vasta viimeisissä kappaleissa, kun taas Linda Gail käytti niitä lähes koko ajan ja tämän jalkakin nousi kerran koskettimistolle. 45-minuuttinen setti koostui rohkeasti (tai sitten vähän typerästi) lähes täysin aivan tuntemattoista kappaleista. Harvempi rockin klassikoita tehnyt - ja myös muiden perusbiisejä levyttänyt - artisti uskaltaisi uransa viimeisinä vuosina jättää pois kahta lukuunottamatta kaikki klassikkonsa. Tunnistin vain 3 kappaletta. CC Rider oli laiska blues ja vastakohta Elviksen versiolle.

Soitto oli samantapaista kuin 1964: Jerry Lee aloitti pianolla ja muu bändi yritti lähteä mukaan. Lopuksi kuultiin luonnollisesti Whole Lotta Shaking Going On ja Great Balls Of Fire, mitkä saivat ansaitsemansa aplodit. Jerry Lee poistui edelleen kankeana lavalta bändin jatkaessa soittoa. Encorea oli turha odottaa.