Vasta luettuani virolaisen Harglan keskiaikaisen dekkarin huomasin, että tämä on jo sarjan kuudes osa. Se sitten selittikin viittaukset tallinnalaisen apteekkarin aikaisempiin juttuihin ja varmaankin sen, että Lyypekissä asuva Melchiorin poika alkaa nousta tarinan edetessä sen toiseksi päähenkilöksi.
Gotlannin piru on sujuvasti kirjoitettu, mutta jumalattoman pitkä (siis standardimittainen) rikosromaani. Parasta siinä on keskiaikaisen elämänmenon ja etenkin ajattelutavan kuvaus: se, miten kristinusko oli juurtunut jokaisen kunnon eurooppalaisen (ei-juutalaisen) aivoihin. Kristinuskoa ei voinut kyseenalaistaa, koska se olisi ollut elämän itsensä ja universumin joka ikisen atomin kyseenalaistamista. Siksi meidän näkökulmastamme kaikenlainen järjettömyys oli keskiaikaiselle ihmiselle aivan itsestäänselvää, aivan kuten meidän aikamme itsestäänselvyydet näyttäytyvät käsittämättömänä typeryytenä tulevaisuuden ihmisille.
Keskiaikaisen ajattelun kuvauksessa Gotlannin piru muistuttaa Mika Waltarin Mikael Karvajalan vastaavaa, tosin Waltari painelee edelleen ihan omassa sarjassaan. Uskonasioissa toki tapahtuu myös kuohuntaa, kun Böömin (siis nykyisen Tsekin) Hussilaiset ovat haastaneet katolisen kirkon mahtia jo toistasataa vuotta ennen Martti Lutheria, tarinan taustapiruna häärii itsensä nimittänyt renegade-inkvisiittori ja mukana on myös säädyttömyyksiin kannustava kerettiläinen salaseura. Kaikki pyörii kristinuskon ympärillä.
Apteekkarin ammatti on keskiaikaiselle dekkarille luonteva, koska sen kautta päähenkilö on oppinut erilaisia tapoja myrkyttää (ja pelastaa vastamyrkyillä) ihmisiä. Junior puolestaan toimii Lyypekissä kristillisessä salamurhaseurassa (mielenkiintoista millä ilveellä juniorista saataisiin jatkossa isänsä salapoliisiuran jatkaja) ja apteekkarin neuvonantaja-tytär on tietenkin nunna.
Lopussa selostetaan Sherlock Holmes -tyylisesti turhankin pitkään loppuratkaisua ja mitä tarinan tapahtumat merkitsivät. Näitä voisi lukea kyllä enemmänkin, kunhan tässä olisi ollut sarjan pisin keissi. Se on kyllä varmaan turha toivo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti