Tiedostavan siemailun taito on käytännössä sama kirja kuin Juhani Seppäsen Selvästi juovuksissa. Kummatkin puhuvat alkoholista niin, että näkevät sitä kaikkialla, ja kun viinapirua ja juomista nähdään kaikkialla, joka ikisellä ihmisellä on vähintään potentiaalinen alkoholiongelma, ja aiheesta puhuminen on moralistista ja itseään loputtomasti toistavaa. Kirjoittajan omat kokemukset yleistetään koskemaan kaikkia.
Samoin kuin Seppäsen kirja, tämäkin toimii varmaan niille, jotka yrittävät lopettaa juomisensa. Se saarnaa uskoontulleille ja listaa loputtomia tilanteita, missä alkoholia nähdään tai "tuputetaan": lehtien viiniarvosteluissa, lentokentän Oak Barrel -pubissa, mökillä, juhlissa, ruokapöydässä ja jopa pulkkamäessä(!).
Kirjan nimi on harhaanjohtava. Sen pitäisi olla jotain tämäntapaista: Sinulla on alkoholiongelma, koska tykkäsit juuri Facebookissa tuttavasi jakamasta kippistelykuvasta.
Viina on toki suuri yhteiskunnallinen ongelma ja monen elämän henkilökohtainen ja lähipiirin tragedia, ja ehkä tällaiset kirjat voivat avata amatöörijuojien silmiä ja auttaakin monia. Me ammattilaiset toki olemme tietoisia kaikesta ilman kirjojakin eikä niissä ole meille mitään uutta. Itse asiassa voisimme tehdä kovapalkkaista uraa konsultoimalla amatöörejä ja kirjoittamalla tällaisia kirjoja, ellemme olisi omistautuneet itse asialle.
Suomessa asuessani inhosin kesiä, kun amatöörijuoppojen sekoilusesonki täytti baarit ja terassit, ja satunnaistissuttelijat veivät istumapaikat meidän ammattilaisten tiistai-iltapäivän lonkerosessioilta. Lomakauden loppuessa Helsingin Sanomat julkaisi joka ikinen elokuu samat artikkelit, joissa neuvottiin, miten kesälomalla alkanut juomaputki oli mahdollista lopettaa ja miten hoitoon pääsyyn oli taas kerran jonoa. Syksyn tullen saattoi huohahtaa helpotuksesta, kun amatöörit olivat palanneet takaisin liukuhihnoilleen ja vakiopöytämme olivat taas vapaina keskipäivän kippistelylle.
Näkökulma Prahasta
Tsekissä juodaan nykyään enää maailman neljänneksi eniten alkoholia (sijoitus putosi juuri pari pykälää), ja tässä kaupungissa varmasti eniten tässä maassa, kiitos myös miljoonien turistien, jotka eivät todellakaan kuljeskele ottamassa selfietään täällä kuivin suin. Siitä huolimatta kaupunkikuvassa ei näy selvästi juovuksissa olevia henkilöitä edes iltaisin (en kylläkään kuljeskele iltaisin keskustan turistialueilla, joilla varsinkin brittituristit ovat huonossa maineessa). Baareissa ei kuule öykkäröintiä, ja jos joskus todella harvoin näkyy joku, joka on juonut liikaa, hän yleensä vain nukkuu - ennen kuin tarjoilija tulee herättämään hänet ja kysyy, mitä prinssi ruusunen haluasi seuraavaksi juoda (nukkuvaan suhtaudutaan vain huonona asiakkaana, koska tämä ei kuluta ravintolan antimia. Nukkuvaa ei myöskään heitetä ulos kuten Suomessa). Täällä ei tunneta esimerkiksi sellaista termiä kuin anniskelualue, olut on ravintoloissa yleensä halvempaa kuin vesi ja kaikenlainen holhous on minimissään. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - homma yleensä toimii. Ihmisen täytyy ottaa itse vastuu juomisestaan. En tiedä liittyykö tämä edelliseen, mutta jopa pultsarit ovat kohteliaita Prahassa.
Muistan, kun palasin joskus toistakymmentä vuotta sitten Suomeen parin viikon Prahan-matkan jälkeen. Olimme istuneet illan jos toisenkin täällä baarissa ja kukkuneet välillä aamuunkin asti, mutta paluu kotimaahan oli järkytys. Silloisen kotikaupunkini Jyväskylän kävelykatu oli jo perjantain alkuiltana kuin Raatteen tie, jolla örvelsivät niin teinit kuin papparaisetkin. Oksennusta ja lasinsiruja joka puolella, mökää yökerhon jonossa ja kuseskelijoita nurkissa. Hot dogit siirtyivät liukkaasti myyjiltä ostajiensa rinnuksille. Kun viimein pääsin tapaamaan täpötäyteen baariin akateemisia kavereitani, nämä olivat jo niin maistissa, että alkoivat melkein tapella keskenään. (Puhumattakaan siitä, että puolet illasta meni tiskille jonottaessa ja ärsyttävien örveltäjien varastaessa puolet huutaen käytävistä keskusteluista. Näitä ongelmia ei Prahassa ole.).
Nykyteinit ovat viinan suhteen kuulemma hyvinkin pidättyväisiä. Kun ennen liioiteltiin viikonlopun pussikaljoittelua mahdollisimman legendaarisiin mittoihin, nykynuorella ei ole varaa tulla nolatuksi sillä, että kaverit postaavat naamakirjaan kuvia, joissa Teemu-Petteri tai Millamaria poseeraa oksennuslammikossa. Samoin suosikkiartisti ei voi enää örveltää keikallaan ilman, että koko maailma saa tietää siitä reaaliajassa. Mokaileminen kännissä ei ole yksinkertaisesti enää siistiä. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä kiitollisempi olen siitä, ettei Facebookia ollut olemassa hurjassa nuoruudessani.
Känniörveltelyn vähentäminen saattaa olla sosiaalisen median suurin saavutus, ainakin meille suomalaisille. Kiitos, Mark Zuckenberg!
Kellomäen kirjassa kuitenkin myös sosiaalista mediaa syyllistetään siitä, miten alkoholia tuputetaan "kaikkialla". Onnitteleva samppanjapullo-emoji on kaiken pahan alku ja juuri, koska se antaa ymmärtää, että onnellisuus ja alkoholi ovat sama asia. Kovin opettavaiseksi kirja lipeää viimeistään siinä vaiheessa, kun muistutetaan, että limppareitakin on monenlaisia (ja alkoholiton salmiakkikossu!) ja luetellaan pitkä litania erilaisia vaaratilanteita tyyliin "ei ole haitallista ottaa joskus lasi punaviiniä, kunhan muistaa ettei siitä tule tapa".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti