maanantai 28. huhtikuuta 2008
Christopher Hitchens (ed): The Portable Atheist (2007)
Hitchensin (God Is Not Great) toimittama "ateismin lukemisto" esittelee tekstejä tunnetuilta ateisteilta antiikista nykypäivään. Uuvuttava kavalkaadi vyöryttää lukijalle erilaisia ja epätasaisia tekstejä Spinozasta Mark Twainiin ja Salman Rushdiehen.
Hitchens kysyy itsekin, miksi uskontoja pitää edelleen kritisoida. Ovathan ne helppoja maaleja. Toisaalta sarkaa riittää edelleen varsinkin Yhdyvalloissa, jossa vaikkapa polittikon tunnustautuminen ateistiksi merkitsisi poliittista itsemurhaa. Uskonnollinen julkisivu on pidettävä yllä. Jenkkiläiseen kaksinaismoralismiin kuuluu, että muita uskontoja muka kunnioitetaan, mutta uskonnottomat ovat lähes lainsuojattomia.
Hitchensin ansio on, että hän uskaltaa kritisoida muitakin kuin kristinuskoa. Niin ikään hän ei pidä kuuluisan kollegansa Richard Dawkinsin tapaan tiedettä kaiken pelastajana, jonka ylistys Dawkinsilla saa aikaan lähes uskonnollisia piirteitä. Hitchens esittää parilla mainiolla esimerkillä myös kuuluisien tiedemiesten kyvyn uskoa humpuukiin.
Kokoelma on ylipitkä ja epätasainen. Suosittelen ennemmin Hitchensin aikaisempaa kirjaa God Is Not Great.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti