Kotiteollisuus-yhtyeen laulajasta tuli sitten menestyskirjailija kun tämän kolumneja julkaistiin ihan kansien välissä. Kolumneissaan Hynynen ruotii aikamme ilmiöitä omalla äijätyylillään, mutta tekee sen omasta näkökulmastani - samanikäisenä antiporvarina - hyvin yllätyksettömästi. Hupaisinta (tahattomasti) on, että Hynynen kritisoi muun muassa äijäilyä - ollen itse mukana kahtena vuonna esitetyssä ÄIJÄT-ohjelmassa - turhia julkkiskirjailijoita (miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita siitä, mikä Hynystä vituttaa?) sekä muun muassa perhe-elämää ja lasten hankkimista (Hynynen on itse isä). Ja niin poispäin. En löytänyt tästä itseironiaa.Joitakin nämä voivat kai närkästyttää ja joitakin naurattaa, se kai on ollut juuri tarkoituskin. Minulle tuli lähinnä myötähäpeä sekä yleisön että kirjoittajan puolesta. Nämä kun ovat samaa sarjaa Hynysen kritisoiman seiskajulkisuuden ja -kirjallisuuden kanssa. Satuin vielä kuuntelemaan tämän kirjoittajan itsensä lukemana äänikirjana, jonka välissä Hynynen aukoo kaljapulloja, kiroilee miten vaikealukuista (!) tekstiä on kirjoittanut ja kiroilee välissä muuten vain. Mitään ei ole tietenkään leikattu pois, koska tämähän on sitä Hynynen-brändiä, jota kansa haluaa. Mies taitaa olla lievästi roolinsa vanki, samanlainen turha julkkis, joita hän itse pilkkaa. Hynysen yleisö vain on eri kuin kirjassa mainitulla Jasmin Mäntylällä.
"Parempi kuin Juha Vuorinen", todettiin eräässä kritiikissä. Vertaus kertoo jotain sekä kohdeyleisöstä että kirjan tasosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti