Kadonneen mestarin tapaus - virallinen traileri

ÄÄNET TÄYSILLE! Kadonneen mestarin tapaus - virallinen traileri.

Vessapaperi-apokalypsi (osa 3: Wittujen kevät)

Seurasi yleinen sekasorto. Oy Toimistotukku Ab:n työntekijät säntäsivät pakoon. PolPon panttivankineuvottelija sotki housunsa ja sai sydänkohtauksen – miekkoselle myönnettiin postuumi Voihan rähmä! -kunniamerkki. Usko Höynänen, joka ei halunnut tälläkään kertaa poiketa lauman käytöksestä, syöksyi pakoon muiden mukana, mutta tavalliseen tapaan hänen työtoverinsa etuilivat ja tönivät hänet hysteerisen joukon hännille. Konttorirotat talloivat sihteereitä ja siivoojat vuoropäälliköitä. Toimistotyöntekijät pakenivat sisäpihalta takaisin rakennukseen ja sen läpi ulos vapauteen. Usko kompastui ja kun hän pääsi ylös, hän huomasi, että viimeinen rynnijä oli lukinnut ovet. Usko oli loukussa sisäpihalla. Hän etsi katseellaan pakoteitä, mutta ainoa ulospääsy oli vastapäisen puolen portti, josta vessapaperizombiet löntystelivät karmean hidasta, mutta tappavaa kävelyvauhtia. Usko laski päässään, että hänellä olisi vaivaiset kaksi minuuttia aikaa päästä pakoon, ennen kuin elävät kuolleet saavuttaisivat ja repisivät hänet kappaleeksi.

”Kännissä ja läpällä”, vessapaperizombiet mumisivat, kun Usko Höynänen jähmettyi sikiöasentoon ja valmistautui vääjäämättömään kuolemaan.

7

Kalijakaranteenissa isänmaallisia kalsarikännejä vetäneet turanialaiset heräsivät iltapäiväkrapulan aamunnousuun. Tapahtui lisää ihmishengen menetyksiä, kun liian monet jättivät kotikaranteenin ja lähtivät rutiininomaisesti hakemaan ulkoa krapulapizzaa ja -kebabia. Useat kotinsa jättäneistä krapulaisista eivät palanneet koskaan, joten Turanian kansa sai sinä päivänä kymmenentuhatta sankarivainajaa lisää. Tosin kuukausi kriisin jälkeen sataseitsemäntoista sankarivainajamitalilla palkittua löytyi hengissä, vaikkakin heikossa hapessa eräästä pontikkatehtaasta aivan Turania Cityn ulkopuolella. Puliukkoutuneet patriootit kertoivat paenneensa zombielaumoja pontikkatehtaaseen, missä he olivat selvinneet kuukauden hengissä syömällä pelkkiä tehtaan lattioilta löytyneitä raakoja pottuja, joita he olivat maustaneet sokerilla ja hiivalla. Salaperäistä kyllä kaikki tehtaan pontikka – satatuhatta litraa 90-prosenttista alkomahoolia – oli kadonnut jonnekin, mutta kukaan henkiinjäänyt ei tiennyt asiasta mitään.

Naamakontakteen ilmestyi useampikin päivitys, jonka mukaan maan johtavat nojatuoliasiantuntijat olivat laskeneet maan kalijavarastojen riittävän enää viikon mittaiseen kalsarikännäilyyn, minkä jälkeen vessapaperizombien olisi pakko poistua tappion kärsineinä maasta. Esitettiin arvioita, että jos talkoisiin otettaisiin mukaan myös 15-17-vuotiaat, urakasta saatettaisiin selvitä puolessa viikossa, eli turanialaisittain viidessä päivässä. Jos taistoon otettaisiin mukaan vielä yksityisiin ”hoivakoteihin” suljetut vanhukset, jotka nykyisellään tuottivat sänkyihinsä sidottuina suuren osan maan bioenergiasta (ja maksoivat täten hoitopaikkansa), edessä saattaisi olla enää kolme päivää isänmaallista kalsarikännäystä. Krapulaiset patriootit kautta maan päättivät tarttua kalijapullojensa kutsuun ja joivat itsensä tainnoksiin isänmaan hyväksi.

8

Usko Höynänen peitti silmänsä, kun vessapaperizombiet olivat enää muutaman askeleen päässä. Hänen elämänsä kulki hänen silmissään filminauhana: Ensimmäisenä Usko näki sielunsa elokuvanäytöksessä Turania-Jugend-kesäleirit, joinne hänen vanhempansa olivat dumpanneet hänet joka kesä ja joissa isommat natsit olivat kiusanneet häntä; sitten peruskoulu, jossa hän oli loistanut sellaisissa aineissa, kuten propaganda (entinen historia), trollaus (äidinkieli) ja isäm maam tieto (ex-yhteiskuntaoppi) ja jonka takia häntä oli taas kiusattu; tapaaminen parhaan kaverin Voiton kanssa, joka oli mukiloinut ja kiusannut häntä läpi hänen lapsuutensa; teini-iän kalijoitteluyritys, jolloin hän oli oksentanut juotuaan puoli pulloa Turanian Tiikeriä – ja taas häntä oli kiusattu; tapaaminen tulevan Helena-vaimon kanssa, joka oli nauranut hänelle päin naamaa kunnes oli suostunut menemään Uskon kanssa naimisiin tämän voitettua kymmenentuhatta markkaa television tietokilpailussa aiheena ”elintarvikkeiden hinta Turanian ruokakaupoissa 2030-luvulla”. Ensimmäinen ja ainoa, nolosti päättynyt kokeilu hääyönä harrastaa isojen poikien juttuja, ja josta Helena muistutti miestään aina kun oli huonolla tuulella eli vähintään joka toinen päivä; kohta kaksikymmentä vuotta jatkunut ura Oy Toimistotukku Ab:ssa, työpaikassa jossa häntä oli tuupittu, tönitty ja hänelle oli määrätty aina kaikki paskahommat.

Elämänsä kelat nähtyään Usko Höynänen tuli siihen lopputulokseen, etteivät asiat oikeastaan voineet mennä enää tämän pahemmiksi ja että muutaman sekunnin päästä koko paska saisikin jo luvan loppua.

Mutta kohtalo oli määrännyt toisin.

Usko odotti zombiehyökkäystä silmät kiinni. Kun mitään ei tapahtunut kokonaiseen minuuttiin, hän uskaltautui raottamaan silmiään ja näki Veke Väinämöisen vessapaperilla ja kalijalla lastatun pakoauton polttavan kumia ja kaahaavan ulos sisäpihalta. Hän oli näkevinään takapenkillä kolme vessapapereita yltään kiskovaa hahmoa, joista yksi näytti aivan sairaaksi ilmoittautuneelta Asseri Mäkäräiseltä ja toinen muistutti erehdyttävästi toimiston mustan pörssin asiantuntijaa, jo monta päivää kotikaranteenissa viettänyttä Sebastian Kukkoa. Kolmatta zombia Usko ei tuntenut, mutta tämä käytti täsmälleen samanlaista Ale-Kalijan -räkäravintolan lippalakkia kuin Pentti Happonen, joka muodosti Asserin, Sebastianin ja Veken kanssa erottamattoman vekkulinelikon. Näytti aivan siltä, kuin takapenkin zombiet olisivat näyttäneet peukkuja Uskolle juuri ennen kuin auto katosi näkyvistä.

9

Sinnikkäät turanialaiset pysyttelivät kotikaranteenissa vielä viikkoja. Kun kalijavarastot alkoivat loppua, maan tunnetuin kyläkauppias ja Turapanimua-panimon omistaja Riku Rikas keksi bisnesidean, jota pidettiin myöhemmässä historiankirjoituksessa ikiliikkujan kaltaisena keksintönä. Hän toi markkinoille viiden litran kalijapullon, jota myytiin kotiinkuljetuksella ja reilulla kriisialella. Kun lantulle maistuva Turapanimua-kalijakin uhkasi parin viikon päästä loppua, Riku Rikas hankki maanalaisilla kontakteillaan läntisen Swealandian islamilaisesta kalifaatista tankkilasteittain folkööliä. Kakkosolut salakuljetettiin maahan naamioituna Punaisen Ristin hätäapukuljetuksiksi, jotka voidellut viranomaiset sallivat pitkin hampain, olihan kyseinen järjestö julistettu Turaniassa ulkomaiseksi terroristitoimijaksi. Bisnesmogulin operaatio pitkitti kalijakaranteenia toista kuukautta, jonka aikana Riku Rikkaasta tuli Turanian äveriäin mies. On laskettu, että keskimääräinen ruokakunta käytti jopa kahdeksankymmentä kahdeksan prosenttia käytettävissä olevista varoistaan tuona aikana kalijaan, viisi prosenttia pizzataksipalveluihin ja kolme prosenttia kebablähetyksiin. Lopuilla rahoilla ostettiin sipsejä, irtokarkkeja ja krapulalimpparia.

Myöhempi historiankirjoitus kutsui kalijakaranteenia Wittujen kevääksi.

Kun kakkoskalijavarastotkin alkoivat ehtyä ja ihmiset alkoivat kyllästyä pirtulla lantratun homo-oluen litkimiseen eivätkä pizzataksitkaan enää kyenneet toimittamaan välttämättömiä elintarvikkeita, kuten kinkku-aurajuusto-ananas-pizzoja, kroonisesti krapulaiset patriootit alkoivat pohtia, olisiko jo sopivaa palata normaalielämään. Maan Rakastettu Johtaja Urban van Dyke, joka oli lymyillyt koko kriisin ajan ydinbunkkerissaan katsomassa Kauniit ja rohkeat -maratonia, kuunteli Naamakontakten äänekkäimpiä nojatuoliasiantuntijoita, julisti invaasion olevan ohi ja sankarillisen taistelun päättyneen turanialaisten riemuvoittoon. Eristyksen aikana kaikkien muiden tapaan mahtavan kalijamahan kasvattanut van Dyke julisti kansallisen vapaapäivän ja kehotti kansalaisia palaamaan takaisin arkeen. Aluksi vain harvat vastasivat kutsuun ja Turania Cityn kadut pysyivät enimmäkseen tyhjinä. Tilannetta ei helpottanut se, että televisio näytti loputtomina uusintoina suosittuja televisiovisailuja tai se, että maan hallitsevan – ja ainoan – Kantaturanialaiset-puolueen alemman tason piirijohtajat levittivät edelleen huhuja vessapaperizombie-havainnoista ympäri maata. Sortuipa valeuutisointiin muutama hallituksen jäsenkin – mutta mitäpä saattoi odottaa puolueelta, joka oli äänestetty valtaan kännissä ja läpällä.

10

Usko Höynänen ja muut Oy Toimistotukku Ab:n työntekijät olivat ainoat ihmiset koko Turaniassa, jotka saivat todistaa omin silmin vessapaperizombit lähietäisyydeltä. Uskollekin myönnettiin muiden tavoin maan kirjaimellisesti suurin kunniamerkki, kolme kilogrammaa painava Wittujen kevään ’Datsunin pölykapseli’ -mitali.

Maanlaajuisiksi tappioiksi laskettiin lopulta kolmekymmentä seitsemän tuhatta kalsarikännissä kaatunutta, viisitoistatuhatta vessapaperizombien tuliaseilla surmaamaa sekä viisisataa kadonnutta, joita kylläkin kömpi kevään mittaan esiin ojista ja siltojen alta lähes kaksi sataa.

Oy Toimistotukku Ab:n toimistopäällikkö Voitto Putkonen tuli koko kansalle tutuksi lukuisista televisio-ohjelmista, joissa hän vieraili kertomassa karmaisevia tarinoitaan vessapaperizombeista. Myöhemmin Putkosen jutuista koottiin kirjanen ja niistä tehtiin menestyselokuva, jossa maan legendaarisin elokuvanäyttelijä Timo Tähti esitti sankarillista esimiestä, joka päihitti ylivoimaisilla kungfu-taidoillaan päälle käyvät zombit. Vain Usko Höynänen tiesi, ettei Putkonen ollut tullut edes töihin tuona kohtalokkaana päivänä, mutta häntäpä ei koskaan haastateltukaan minnekään.

Veke Väinämöinen palasi kolmen muun toverinsa kanssa töihin vasta kolmen kuukauden kuluttua, kun heidän vessapaperitrokauksella tienaamansa rahat olivat loppuneet. Kotona heitä odottivat Voihan rähmä! -sankarivainamitalit, joita he kantoivat ylpeinä elämänsä loppuun asti.

Lopulta Turania Cityn sankarilliset asukkaat palasivat arkeen ja tungeksivat sen kaduille. Syykin oli selvä: Maankuulu kyläkauppias Riku Rikas avasi uusimman kauppakeskuksensa Turania Cityn laitamilla ja jakoi sen pihalla henkilökohtaisesti kaikille ilmaisia ämpäreitä. Ryysis oli niin kova, että sen jalkoihin jäi kaksikymmentäyksi tuoretta ämpärinomistajaa, joille myönnettiin postuumit Kultainen ämpäri -kunniamerkit.

[Konec]

The English Game (TV-minisarja 2020)

Netflixin viime perjantaina julkaistu kuusiosainen minisarja tarjoaa sukupuolirajoja ainutlaatuisesti rikkovan menestyskonseptin: Miehille se tarjoaa jalkapallon alkuhistoriaa, naisille se tuo Downton Abbeyn luojan Julian Fellowesin kirjoittamaa kahden kerroksen historiallista saippuadraamaa. Käytän saippua-sanaa, koska etenkin sarjan musiikki alleviivaa draamaa turhankin siirappisesti ja jalkapallon sijaan sarja keskittyy enemmän ihmissuhde- ja luokkadraamaan. Silti voin suositella The English Gamea.

Tarinassa seurataan kahta 1800-luvun jalkapalloklubia, yläluokkaista Old Etoniasia ja työväenluokkaista Darwenia. Ensimmäinen hallitsee niin mestaruutta kuin maan jalkapalloklubia ja sen pelaajien mielestä olisi pöyristyttävää, jos työväki pääsisi pilaamaan herrasmiesten pelin. Darwen on yhden puuvillatehtaan ympärillä elävä paikkakunta, jonka tehtailija palkkaa ennenkuulumattomasti ja täysin sääntöjen vastaisesti kaksi walesilaista mestaripelaajaa joukkueeseensa. Tämä aiheutta kränää myös paikallisissa pelaajissa, jotka eivät saa mitään korvausta ja joille uusi, syöttelyyn perustuva pelitapa on täysin käsittämätön. Etonialaisetkin ovat tottuneet voittamaan pelinsä puskemalla joukkovoimalla vastustajan rintaman läpi, joten uusi, voittoisaksi osoittautuva pelitapa tulee heillekin yllätyksenä. Kun ensimmäinen peli päättyy tasapeliin, yllätetyt etonialaiset kieltäytyvät jatkoajasta ja vetoavat jalkapalloklubiin, jonka johto löytyy saman klubin pelaajista. Se niistä gentlemanneista.

Seuraa monipuolista draamaa, jossa jalkapallo jää välillä sivuosaan. Pelitilanteissakin strategia ja pelipaikat neuvotellaan kirjaimellisesti kymmenen sekuntia ennen pelin alkamista. On orpolapsia, yläluokkaista ylimielisyyttä, työväenluokkaista jääräpäisyyttä, petoksia, maailman ensimmäinen jalkapallomellakka, vaikeita valintoja, loukkaantumisia, juoppoutta, ja lopulta luokkarajojen yli ymmärtämistä. Aivan kuin Downton Abbeyssa, tosin tällä kertaa minikoossa. Julian Fellowesilla - joka toisin kuin Downton Abbeyssa ei ole tällä kertaa sarjan ainoa käsikirjoittaja - on ilmiömäinen kyky luoda katsojassa odotuksia ja sitten palkita ne. Sarjan pahiksetkaan eivät ole parantumattomasti pahoja, vaan myös heistä kuoriutuu - enimmäkseen - ihmislapsia, jotka kykenevät ymmärtämään jopa luokkarajojen ylitse. Suureksi kysymykseksi nousee, että kun joutilaat yläluokan snobit pystyvät treenaamaan ja syömään kunnolla joka päivä, onko reilua, että tehdaspaikkakuntien pelaajat eivät pysty samaan vaan joutuvat tekemään aamuvarhaisesta iltamyöhään kuusipäiväisiä työviikkoja ja muutenkin keskittymään enemmän eloonjäämiseen kuin potkupallon pelaamiseen.

Kaikki näyttelijät olivat itselleni tuntemattomia ja he suoriutuvat rooleistaan hyvin. Ajankuva on brittituotannolle ensiluokkaista, vaikka yläluokan päivällishuone tai työväen kokoontumispubi käyvät välillä yksitoikkoisen klaustrofobisiksi.

Anne Frank: Päiväkirja

Korona-karanteenin aikana on hyvä muistaa, mitä todellinen eristys merkitsee. Kun nyt puhutaan muutaman viikon tai ehkä useamman kuukaudenkin mittaisesta hiljaiselosta ja arjen epämukavuuksista, Anne Frank piileskeli natseja pienessä ullakkohuoneistossa yhdessä seitsemän muun ihmisen kanssa yli kaksi vuotta.

Päivisin ei saanut päästää ääntäkään, koska alakerrassa pyöri edelleen Annen isän firma, jonka työntekijät eivät tienneet perheen piileskelevän yläpuolellaan. Kuka tahansa saattaisi ilmiantaa heidät, etenkin kun natsit palkitsivat vasikoinnista ja juutalaisten auttajia odotti kuolemantuomio. Kun firmaan tunkeutui murtovaras, piileskelijät pelkäsivät, että tämä voisi kiinni jäätyään kertoa oman nahkansa pelastamiseksi kuulleensa yläkerrasta outoja ääniä. Yksikin liian kovaääninen askel tai äännähdys olisi voinut koitua kaikkien kohtaloksi. Hermoilu, jota tapahtui väistämättä kahden vuoden eristyksen aikana, vaaransi kaikkien hengen. Kaikki olivat vastuussa paitsi omasta, myös kaikkien muiden hengistä.

Ainoa yhteys ulkomaailmaan olivat radio ja Annen isän kollegat, jotka auttoivat piileskelijöitä omien henkiensä uhalla. Ruokaa saatiin näiltä auttajilta epäsäännöllisesti jo muutenkin säännöstellyssä Hollannissa. Välillä jouduttiin jakamaan perunoita osiin, että kaikille riitti edes jotain. Vuoden 1959 elokuvaversiossa näytetään konkreettisesti, miten alussa isomahainen toisen perheen isä kuihtuu normaalivartaloiseksi hermoheikiksi, joka sortuu varastamaan kaikkien yhteisestä ruokajemmasta.

Ainoa viihde olivat radio ja kirjat, joiden tuloa Anne odotti aina kiihkeästi. Opiskelu ja päiväkirjaan kirjoittaminen olivat harvoja ilonaiheita, vaikkei ullakolla välillä riittänyt tilaa niihinkään.

Kaiken tämä hiljaiselon ja piileskelyn keskellä Anne Frank oli myös aivan tavallinen teini-ikäinen tyttö, joka kadehti siskoaan, ei aina ymmärtänyt vanhempiensa mielenliikkeitä ja oli myös heräämässä omaan seksualisuuteensa. Tuttavaperheen poika herätti Annessa väistämättä kiinnostusta, vaikka poika olikin aluksi tietty aivan ällö. Tietenkin Anne myös pohti, mikä hänestä voisi tulla isona - ehkä kirjailija? - ja nämä aivan arkipäiväiset mietteet tuntuvat karmaisevilta, kun lukija tietää, miten Annen ja muiden piileskelijöiden lopulta kävi. Pohdinnat ovat samanlaisia, joita nytkin moni teinityttö miettii karanteeniasunnossaan tai jollain maailman pakolaisleireistä.

Anne Frankin päiväkirjoista on olemassa neljä erilaista versiota. Anne ehti aloittaa päiväkirjansa kirjoittamisen (A-versio), kun hän kuuli radiosta, että Hollannin valtio olisi kiinnostunut julkaisemaan sodan jälkeen tarinoita sota-ajalta. Siksi hän alkoi kirjoittaa sen rinnalla erillistä B-versiota, toivoen, että se voitaisiin julkaista. Tästä hän jätti pois liian henkilökohtaisia asioita, kuten seksuaalisuuten liittyvät jutut. Kun Annen isä, ainoa eloonjäänyt, löysi palattuaan päiväkirjat, hän toimitti niistä C-version, josta tuli maailmanmaineeseen noussut kirja. Tämä uusin, neljäs versio on laajin ja perusteellisin.

Kaikkien hermot pitivät kahden vuoden eristyksissä. Uusimpien tietojen mukaan Anne Frank ja muut piileskelijät löytyivät satunnaisen ratsian yhteydessä eikä kukaan esimerkiksi ilmiantanut heitä. Anne kuoli ilmeisesti Bergen-Belsenin keskitysleirillä vain vähän ennen sen vapauttamista 75 vuotta sitten.

Vessapaperi-apokalypsi (osa 2: Hätätila)

4

Usko Höynänen oli vessapaperizombien vastaisen sodan etulinjassa, sillä Oy Toimistotukku Ab:n toimistotarvikevastaavana hän vastasi myös konttorin vessapapereista. Jo kohta kahdenkymmenen vuoden ajan Usko oli tilannut toimistoon vessapaperit, huolehtinut niiden jakelusta ja riittävyydestä ja joka ikinen päivä hän oli tarkistanut, että jokaisessa kopissa oli paitsi käyttökelpoinen rulla telineessä, myös vähintään kaksi rullaa reservinä. Voisi sanoa, että Usko Höynänen oli vessapaperialan huippuosaaja.

Tämä päivä oli kuitenkin erilainen. Aamulla Usko kuittasi tapansa mukaan uusimman vessapaperilähetyksen ja teki huolestuttavan havainnon. Toimitus oli vain puolet tavanomaisesta. Kun hän kysyi lähetiltä syytä, tämä selitti sen johtuvan kansallisesta hätätilasta. Sosiaalisessa mediassa oli tultu yön aikana siihen lopputulokseen, että nyt kannatti panikoida. Vessapaperin hinta oli kaksinkertaistunut jälleen yön aikana ja Turania-TV:n pörssiasiantuntijoiden mukaan hinnan odotettiin vähintään kaksikymmenkertaistuvan kuluvan päivän mittaan. Lähetti iski silmää Uskolle ja onnitteli tätä oivallisesta sijoituksesta. Uskon ojentaessa lähetille tavanomaista kahdenkymmenen pennin juomarahaa tämä sanoi haluavansa tipiksi mieluummin viisi arkkia vessapaperia.

Kun Usko aloitti tavanomaisen tarkistuskierroksensa, hän teki tyrmistyttävän havainnon. Ensimmäisessä kopissa ei ollut kuin tyhjä hylsy jäljellä, vaikka hän oli eilen asentanut sinne korkkaamattoman rullan ja jättänyt tavalliseen tapaan kaksi neitseellistä vessapaperikääröä hätävaraksi pöntön yläpuolelle. Sama juttu seuraavassa ja sitä seuraavassa kopissa. Ja kaikissa toimiston kopeissa. Naistenvessoissa sentään oltiin aseteltu satunnainen valikoima käsipyyhkeitä koppeihin, mutta varsinaiset vessapaperit oli sieltäkin rosmottu. Usko raportoi asiasta toimistopäällikölle, joka teki suurhälytyksen. Joko talossa oli varkaita tai – mikä pahempaa – kommunistiset vessapaperizombit olivat soluttautuneet Oy Toimistotukku Ab:n tiloihin.

Kaikki työntekijät komennettiin ulos rakennuksesta ja heidät tarkistettiin ulko-ovella, mutta kenenkään hallusta ei löytynyt yhtään vessapaperirullaa. Myöskään yhtään vessapaperizombieta ei tullut ulos, mitä pidettiin huolestuttavana merkkinä. Seuraavaksi tehtiin nimenhuuto ja havaittiin, että Veke Väinämöinen, toimiston iloinen huulenheittäjä, puuttui joukosta. Joko Väinämöinen oli vessapaperivaras tai sitten hän oli joutunut kommunistizombien uhriksi.

Paikalle kutsuttu PolPon nopean toiminnan yksikkö, joka koostui kahdesta Thorin taistelijoiden haulikolla varustetusta katupartiomiehestä – myös Turaniassa ulkoistettiin asioita ammattitaitoisille alihankkijoille – otti Uskon mukaansa ja lähti etsimään Väinämöistä tyhjästä rakennuksesta. Pyssyt ojossa etenevät katupartiolaiset lähestyivät Väinämöisen huonetta, ja kun Usko kertoi heille, että huoneeseen oli kaksi sisäänkäyntiä, päättivät he käyttää ikivanhaa ja hyväksi havaittua taktiikkaa ja iskeä molemmat ovet sisään yhtä aikaa.

Katupartiolaiset, joista toinen oli punakka keski-ikäinen mies, jolla oli niin valtava vatsakumpu, että hän saattoi pidellä haulikkoa sen päällä ja toinen nuorempi, tukevasti kalijalle haiseva ja vain hieman horjahteleva kaljupäinen patriootti, asettuivat asemiin vastakkaisille sisäänkäynneille. Katupartiolaiset rysäyttivät ovet sisään samanaikaisesti. Kuului kaksi kauhistunutta huutoa, jota seurasi kaksi haulikon huumaavaa paukahdusta. Kun pöly oli laskeutunut ja hiljaisuutta oli kestänyt puoli minuuttia, Usko uskaltautui katsomaan, mitä oli tapahtunut. Molemmat erikoismiehet makasivat toistensa haulien lävistäminä maassa. Kriisin jälkeen molemmat saatettaisiin kymmenentuhannen muun sankarivainajan kanssa haudan lepoon Vuoden 2067 Vessapaperizombien vastaisen sodan uhrien hautausmaalle ja heille myönnettiinTuranian korkein postuumi arvonimi, Ruskean Reiän Ritarikunnan myöntämä Vuoristoneuvos Tuuran ’Voihan Rähmä’ -kunniamerkki. Kuten arvata saattaa, ritarikunnan nimi saati sen myöntämä arvonimi eivät olleet aina tunnettuja kyseisillä titteleillä, mutta koska kansalaisvaikuttaja Matutvituun666 oli ehdottanut Naamakontaktessa kännissä ja läpällä nimien muuttamista ja ehdotus oli saanut tarpeeksi hyväksyvää mölinää, entinen Valtioneuvoston herrakerho oli joutunut muuttamaan nimensä.

5

Samaan aikaan Interwebissä tavalliset turanialaiset päättivät määrätä itsensä kotikaranteeniin ja isänmaalliseen taisteluun: kaikkien kynnelle kykenevien tuli pukeutua kalsareihin ja juoda kalijaa niin paljon kuin kykenivät. Tämä ovela taktiikka perustui siihen yksinkertaiseen oivallukseen, että jos Turaniasta juotaisiin kaikki kalija pois, sitä kittaavilta vessapaperizombeilta loppuisi polttoaine ja elävien kuolleiden täytyisi vetäytyä julistamaan homokommunismipropagandaansa johonkin vähemmän sisukkaaseen ja itsekuriseen maahan, kuten itäiseen, Tsaari Vladimir Toisen johtamaan Vähärussijan keisarikuntaan tai lahden eteläpuolelle Virumaan Suvakkilandiaan.

Tämä merkitsi sitä, että Turania Cityn kadut autioituivat. Vain muutamat isänmaallisuuden puuskan saaneet mattimyöhäiset yrittivät epätoivoisesti löytää jostain kalijaa, useimmiten turhaan. Seurasi tappeluita ja ryöstöjä, kun myös viime hetken vessapaperin hamstraajat jalkautuivat kaduille ja ostoskeskuksiin. Throrin taistelijoiden katupartiolaiset yrittivät pitää järjestystä yllä, mutta ammuttuaan aseensa tyhjiksi ja kirjattuaan riveistään satakaksikymmentä kuollutta, viisisataaviisikymmentä haavoittunutta, kolme kadonnutta ja kolmekymmentäkolme vessapaperizombietartunnan saanutta, myös thorilaiset vetäytyivät sisätiloihin nuolemaan haavojaan ja juomaan kalijaa. Myöhempi historiankirjoitus piti sitä ”kunniakkaana kansannousun päivänä, jolloin turanialaiset nousivat yhteiseen rintamaan vessapaperizombeja vastaan. Tuo päivä oli vasta alku, mutta se ei ollut alun loppu vaan lopun alku taistelussa homokommunismin ja juutalaisen islamilaisuuden tyranniaa vastaan” (historioitsija Teemu Saarikoski teoksessaan Oi Turania – kunnian vuodet 2065-2075, kustannusosakeyhtiö Pinkopellet 2079).

6

Usko Höynänen löysi työtoverinsa Veke Väinämöisen pohjakerroksen varastohuoneesta, jota ei oltu käytetty sen jälkeen kun Usko oli löytänyt sieltä työtoverinsa Seppo Mäkäräisen heikossa kunnossa kaksitoista vuotta aikaisemmin. Turania Cityn parhaat erikoislääkärit ja kirurgit olivat työskennelleet Mäkäräisen pelastamiseksi kellon ympäri, mutta muumioituneessa tilassa olleen työtoverin pelastamiseksi ei ollut auttanut edes tuolloin kovassa huudossa ollut pääamputointi.

Väinämöinen oli rakentanut itselleen linnakkeen vessapapereista raskaasti kalmanhajuiseen kopperoon ja kieltäytyi itsepintaisesti tulemasta ulos. Piiritystilannetta jatkui toista tuntia, ja vasta kun PolPon pahanhajuinen panttivankineuvottelija tarjosi Väinämöiselle pakoauton, jossa oli kymmenen koppaa Turanian Tiikeri -kalijaa, ja hänen hamstraamilleen vessapapereille taattiin diplomaattinen koskemattomuus, Väinämöinen suostui tulemaan ulos.

Juuri kun Veke Väinämöinen oli tulossa rakennuksesta sen edessä odottavaan, vessapaperirullilla ja kalijalla lastattuun pakoautoon, kuului kimakka kirkaisu. Huudon päästäjä oli mainittu panttivankineuvottelija, joka osoitti epäuskoisena hitaasti lähestyviä, vessapapereihin kietoutuneita olioita. Hirviöiden ojennetut kädet osoittivat eteenpäin ja heidän suustaan kuului muminaa:

”Kännissä ja läpällä”, vessapaperizombiet, joita oli kaikkiaan kolme kappaletta, kämisivät kuin hare krisnat. ”Kännissä ja läpällä.”

(jatkuu seuraavassa numerossa)

Vessapaperi-apokalypsi (osa 1)

1

Maailman parhaan maan Turanian parhaan kaupungin Turania Cityn kolmanneksi parhaassa nukkumalähiössä eli keski-ikäinen mies, jolle luonto oli antanut mitä lauhkeimman mielenladun. Hänen viaton sielunsa kuvastui hänen lapsenkasvoiltaan ja hänen nimestään, joka oli Usko Höynänen. Kaikkien muiden turanialaisten tapaan Usko oli vakaasti sitä mieltä, että Turania oli paras valtio maan päällä. Tosin turanialaiset eivät olleet useaan vuosikymmeneen päässeet käymään ulkomailla, mutta koska Uskolle oli näin lapsesta asti kerrottu, asian täytyi olla niin eikä Usko halunnut yleensäkään erottua joukosta olemalla eri mieltä asioista, joita muut pitivät itsestään selvyyksinä.

Turania vuonna 2067 oli todellakin ihmeellinen maa ja täysin erilainen kuin mikään muu valtio maailmassa. Tasan kymmenen vuotta sitten pohjoinen Turania oli eristäytynyt muusta maailmasta eroamalla Euroopan maanosasta, laittamalla rajansa kiinni ja rakentamalla muurit ympärilleen. Turanian ihmiskasvoinen kansallissosialismi toteutui parhaiten sen omassa, muusta maailmasta eristetyssä Interwebissä, jonka suositussa Naamakontakte-sovelluksessa kuka tahansa saattoi ehdottaa mitä tahansa ja kovaäänisin mölinä ratkaisi lopputuloksen. Koska kaiken täytyi olla Turaniassa suurempaa kuin muualla, oli esimerkiksi päätetty, että yksi Turanian kilometri vastasi kymmentä muun maailman kilometriä. Niin ikään oli päätetty siirtyä sataminuuttiseen tuntiin, kaksikymmentuntiseen päivään, viisikymmenpäiväiseen kuukauteen ja kymmenkuukautiseen vuoteen. Sisukkaat turanialaiset eivät antaneet sen häiritä, että aamu saattoi valjeta täydellisessä pimeydessä tai että aurinko nousi vasta iltakalijan aikaan. Kun asiasta oli kerran äänestetty, niin pulinat pois ja sillä selvä! Harvat soraäänet tukahdutettiin joukkovoimalla somessa, jossa vallitsi vanhojen hyvien aikojen yhtenäiskulttuuri.

Usko Höynänen myönsi siksi ainoastaan itselleen, että välillä huhut ja niiden aiheuttamat villitykset saattoivat ehkä lyödä hieman yli Turanian maanpäällisessä paratiisissa. Ensimmäisenä Uskolle tuli mieleen vuoden 2055 suuri fillarikommunistijahti, jolloin kansalaiset olivat yltyneet tehtailemaan ilmoituksia Poliittiselle Poliisille eli PolPolle kanssaihmisistään pelkästään sen vuoksi, että jotkut turanialaiset olivat edelleen pakotettuja käyttämään polkupyörää. Tai toissavuoden Isänmaallinen taistelu kasvissyöntiä vastaan, kuten sitä oli nimitetty televisiossa, ja jossa myös Usko Höynänen oli joutunut PolPon kuulusteluihin, koska Oy Toimistotukku Ab:n ruokalassa tietyt henkilöt aina etuilivat häntä ja ottivat sianpotkaa enemmän kuin säännöt sallivat, jolloin Uskolle jäi usein pelkkää lanttusosetta syötäväksi. Toisaalta kun kaikki tiesivät polkupyöräilyn ja kasvissyönnin johtavan kommunismiin, ei tällaisia asioita voinut painaa villaisellakaan.

2

Viime viikkoina sosiaalisessa mediassa oli esiintynyt taas huolestuttavia huhuja, joiden todenperäisyydestä oli vaikea saada selkoa. Koska turanialaisilla ei ollut pääsyä muun maailman tietoverkkoon tai uutislähteisiin, jotka olivat joka tapauksessa täynnä juutalaisneekerien sinne syöttämää väärää informaatiota, jonka ainoana tarkoituksena oli tuhota Turanian valtio, maan ylin johtokin joutui turvautumaan Interwebissä esitettyihin spekulaatioihin. Sosiaalisen median tärkeimmässä kanavassa Naamakontaktessa oli raportoitu ensin, miten käyttäjän Tauno Murhapuro serkku oli kuullut sairaanhoitajana työskentelevältä kaimaltaan tapauksen, jossa eräs sairaalaan maksavaurion takia saapunut potilas oli kertonut kuulleensa tenututultaan tarinan siitä, miten eräs naapurin ryyppyporukan ikäneuvos oli erään pitkän kalijoitteluputken aikana nähnyt, miten vaaleanpunainen elefantti oli paennut vessapaperiin kääriytynyttä zombieta, jolla oli ollut kädessään pullo Turanian Kulta -kalijaa ja joka oli samalla huudellut säädyttömiä kommunistisia iskulauseita kyseiselle silminnäkijälle. Vaikka juttu oli äänestetty somessa ”kännissä ja läpällä” -osastoon, oli seuraavaksi käyttäjä TeroVaara kertonut varmana totuutena, että hänen Pohjois-Turaniassa asuva kälynsä oli kuullut rajavartijatuttunsa kertoneen juttua siitä, miten tämän kollega oli eräänä aamuyönä vahtivuorossaan nähnyt muurin yli, miten rajan toisella puolella Swealandian islamilaisessa kalifaatissa oli parveillut samanlaisia vessapapereihin kietoutuneita olioita, joilla oli käsissään pullolliset kakkosolutta. Mies ei tiennyt tarkalleen, mitä zombiet olivat huudelleet, koska kukaan Turaniassa ei enää osannut Swealandian kieltä, mutta arveli, että kun kerran kyse oli tunnettujen homoterroristien maasta, sen täytyi liittyä kommunistisiin tai joka tapauksessa Turanian vastaisiin iskulauseisiin.

Tämä kertomus oli jo niin vakava, että Naamakontaktessa päätettiin korottaa maan valmiustilaa ja Turanian Super Mahtavien Hyökkäys Voimien – jo parikymmentä vuotta aiemmin oli äänestetty, että vain nillittäjävaltioilla oli akkamaisesti nimetyt ”puolustusvoimat” – huippumodernit T34-panssarivaunut ja Mig21-suihkuhävittäjät määrättiin maan pohjoisrajalle.

Tämän jälkeen havainnot vessapaperiin kääriytyneistä, kalijaa litkittävistä kommunistizombeista räjähtivät käsiin. Yhtenä päivänä vessapaperizombie oli nähty kansallisoopperan raunioilla jakamassa kommunistipropagandaa tai kyselemässä vieraalla kielellä tietä turistineuvontaan, seuraavana eläviä kuolleita oli havaittu jo lauma veljeilemässä kasvissyöjähippien kanssa pahamaineisen Suvakkisuon lähiössä. Vaikka havainnoista ei kumma kyllä löytynyt yhtä ainoaa valokuvatodistetta, katupartio Thorin taistelijat jalkautti patrioottinsa kerhotilojen lämpimästä Turania Cityn kaduille, mikä aiheutti kränää tietyissä katupartiolaisissa, joilla oli vaikeuksia kävellä runsaan kalijoittelun ja kakkostyypin diabeteksen takia. Usko Höynästä hätkähdytti eniten varma havainto siitä, että vessapaperizombilauma oli nähty rakkaan kotilähiön liepeillä aivan Turania III -ostoskeskuksen takana.

3

Turanialaisten vastaisku tapahtui 2020-luvun somesotien yhteishengessä. Nyt alettiin puhaltaa yhteen hiileen ja maalittaa kovalla kädellä vastustajaa. Jos kerran vastassa olivat kalijaa juovat vessapaperizombiet, looginen vastaisku oli alkaa hamstrata vessapaperia ja kalijaa kaupoista ja kioskeista. Kaikki eri alojen erikoisasiantuntijat nojatuolipatriooteista somekommentoijiin nousivat tietokoneidensa ääriltä ja ryntäsivät kauppoihin. Jo samana iltana kauppojen hyllyt olivat tyhjiä ja vessapaperirullan hinta oli noussut tähtitieteelliseksi Turanian mustassa pörssissä, jossa myytiin laittomasti kaikenlaisia ulkomaailman ylellisyystuotteita, kuten sukkahousuja, pornolehtiä ja USB-tikuille ladattua jazzmusiikkia. Kun Kaikenmaailman Dosentti -niminen viranomainen (epäsuositun virkamiehen nimi oli vaihdettu kuukausi sitten Naamakontaktessa) yritti hillitä hamstrausta ja väitti sen olevan turhaa, somevaikuttaja Nakkikioskin Arska lisäsi löylyä pesään kertomalla varmana tietona, että hänen kummipoikansa setä oli kuullut Swealandin homoterroristien invaasion alkavan jo seuraavana päivänä.

Sosiaalisessa mediassa kiellettiin ihmisiä pukeutumasta vessapaperiin kuolemanrangaistuksen uhalla, mikä selkiytti tilannetta, sillä nyt kuka tahansa sai luvan ampua vapaasti vihollista. Jo samana iltana taistelu vaati ensimmäiset kuolonuhrinsa. Turanialaisia kaatui seuraavana päivinä kymmenittäin, sitten sadoittain, mutta yhtään vessapaperizombieta ei saatu tapettua. Turanialaiset pitivät tätä selkeänä todisteena vihollisen petollisuudesta ja raukkamaisuudesta, kun se iski salakavalasti, katosi varjoihin eikä tapellut reilusti kuten vihermädättäjät vuoden 2039 Sometalvisodassa. Lisäksi vihollisella oli selvästikin tuliaseita käytössään, mikä aiheutti hämmennystä Naamakontakten nojatuoliasiantuntijoissa, koska jopa suljetussa Turaniassa tiedettiin zombien käyttävän ensisijaisesti purukalustoaan vihollisen nujertamiseen. Käyttäjä Mannerheim_Uuno päätteli, että vessapaperizombien täytyi olla erityisen oppivaa lajia, koska nämä olivat onnistuneet ampumaan satoja patriootteja ja samalla väistämään kaikki turanialaisten heitä kohti ampumat luodit ja latingit, joita oli viimeisimpien tilastojen mukaan jo lähes puoli miljoonaa. Käyttäjä Jaska Turhapuro lisäsi, että kommunistizombeilla täytyi olla maan rajojen sisällä kätyreitä, jotka toimittivat näille konetuliaseita, ja kertoi varmana tietona, että hänen hermoille käyvän anoppinsa täytyi olla yksi näistä isänmaanpettureista. Molemmat väittämät hyväksyttiin suurella mölinällä ja jo samana yönä PolPo kävi toimittamassa Jaskan anopin vankileirille.

Näistä edistysaskelista huolimatta ongelma säilyi muuttumattomana. Mitä tehdä, kun vihollinen käytti epäsymmetristä sodankäyntiä, tappeli ihan oikeassa maailmassa eikä suostunut lainkaan kirjautumaan Interwebbiin? Tätä vihollista ei voinut maalittaa, sitä ei voinut trollata, sen kimppuun ei voinut osoittaa tuhansia somesotureita eikä se piitannut muutenkaan yhä kovemmaksi yltyvästä someulinasta.

4

Usko Höynänen oli vessapaperizombien vastaisen sodan etulinjassa, sillä...

(Jatkuu...)