Historioitsija Ari Turusen tapaan Tom Phillips kertoo hauskoja ja opettavaisia tarinoita ihmiskunnan pohjattomasta tyhmyydestä ja typeryyden traagisista seurauksista. Faktantarkistajana työskentelevän Phillipsin Totuus-kirja vyöryttää lukijalle anekdootteja, jotka kertovat karua kieltä siitä, etteivät valeuutiset ole mitään uutta auringon alla ja miten aina on ollut ihmisiä, jotka ovat luoneet vaihtoehtoisia todellisuuksia kyniäkseen hölmöiltä rahat pois ja saadakseen valtaa. Eräs erityisen ansiokas kujeilija oli Amerikan Yhdysvaltojen perustajiin kuulunut Benjamin Franklin, joka kirjoitti julkaisemassaan almanakassa vuosi toisensa jälkeen, että kilpailevan almanakan julkaisija olisi kuollut (jäynä loppui vasta, kun kilpailija oikeasti kuoli) tai painoi kokonaisen feikkiluvun Raamattuun, jotta voittaisi väittelyn. Aina Franklinin levittämät valheet eivät olleet viattomia, vaan hän muun muassa levitti perättömiä uutisia lietsoakseen Englannin siirtomaaisäntien vastaista mielialaa.
Valheilla on tienattu rahaa, mutta myös aiheutettu sotia ja kokonaisten kansanryhmien vainoja. Pölkkypäiset johtajat ovat syyttäneet vastoinkäymisistään juutalaisia, noitia, kommunisteja ja kaikki mahdollisia vähemmistöjä - aina tietenkin muita kuin itseään - ja pölkkypäiset seuraajat ovat sitten vainonneet ja murhanneet noita syntipukkeja. Kun skotlantilainen kuningas syytti huonosta säästä (!) noitia, syytöksen seurauksena alkaneiden noitavainojen takia kuoli 1500 ihmistä. Ranskassa levinnyt perusteeton hysteria juomaveden myrkyttämisestä sai aikaan juutalaisvainon. Nämä esimerkit ovat ajalta, jolloin uutiset levisivät korkeintaan yhtä nopeasti kuin hevonen pystyi juoksemaan. Kirjassa myös kerrotaan, miten samanlaiset hysteriat ovat toistuneet eri kulttuureissa ja eri aikoina. Milloin on jouduttu selittämättömän tanssimanian pauloihin tai pelätty penisten putoamista (syyllisiä juutalaiset, spitaaliset, noidat ja niin edelleen).
Phillips kertoo vaihtelevasti viihdyttäviä kertomuksia vaihtelevilla teemoilla. Kirjassa esiintyy huijareita, jotka ovat onnistuneet petkuttamaan rahaa joko yksinkertaisesti hyvällä pokalla tai luomalla kokonaisen fiktiivisen maan, ja kilpailevia tutkimusmatkailijoita, jotka kiistelivät siitä kumpi oli ensimmäinen pohjoisnavalla (ei kumpikaan). Karttoihin on piirretty olemattomia vuoristoja, jotka ovat pysyneet niissä vuosisatoja, ja Wikipediaan läpällä tehty muutos on aiheuttanut sen, että arvostetut julkaisut ovat alkaneet kutsua erästä eläinlajia tuolla läppänimellä.
Phillips on kirjoittanut kirjan Ihmiset - näin munasimme kaiken, joka käsittelee Totuus-kirjan tavoin ihmisen pölkkypäisyyttä historiassa aina maatalouden keksimisestä alkaen. Itse asiassa Ari Turusen kirjat, joista minun on pitänyt kirjoittaa jo aiemmin, ovat parempia kuin Phillipsin rönsyilevät opukset. Turusen kirjoissa on tiukempi teema ja hän kirjoittaa hauskemmin, vaikkei Phillipskään mikään tosikko ole. Kirjassaan Mulkerot Turunen pudottelee korokkeelta historian suurmiehiä, jotka ovat olleet tosielämässä täysiä kusipäitä. Kirjassa Tosi on! hän kertoo valehtelun ja vilpin historiasta paremmin kuin Phillipsin samateemainen Totuus. Teos Ei onnistu! kertoo, miten uusia asioita on aina vastustettu tomaatista ja kahvista suhteellisuusteoriaan ja että aina on haikailtu "vanhoja hyviä aikoja" ja syytetty pilalle hemmoteltua nuorisoa. On vastustettu tanssimista, hymyilemistä ja pidetty perunaa paholaisen keksintönä.
Viimeksi lukemani Turusen kirja Ettekö te tiedä, kuka minä olen todistaa, ettei ylimielisyydellä ole koskaan ollut positiivisia vaikutuksia, vaan että ylimielisyys ja siihen liittyvä rasismi ovat aina tragedioita. Kirjan luku ylimielisen ja narsistisen ihmisen persoonallisuudesta on kuin lukisi analyysiä Donald Trumpista. Kun ihminen saa rikkauksia, suosiota ja vaikutusvaltaa, jotain hänen aivoissaan muuttuu, ja hän alkaa uskoa olevansa kaikkivoipa ja erehtymätön. Siksi yritysjohtaja tai poliitikko ei voi myöntää koskaan tehneensä yhtään virhettä. Virheitä ei voida myöntää edes siinä vaiheessa, kun tulee kymmenien vuosien linnatuomio. Kaikki muut ovat syyllisiä "noitavainoon" tai salaliittoon suurta johtajaa vastaan. Toisin sanoen kusi nousee päähän ja valta kirjaimellisesti juovuttaa. Aivoissa syntyy riippuvuus vallan aiheuttamasta tunteesta, joten paluu tavalliseen elämään ei ole mahdollista. Siksi diktaattorit eivät jää eläkkeelle.
Ylimielisen ll Duce -pönötyksen vastakohta on itseironia ja se, että voi myöntää olevansa erehtyväinen. Onko kaikkien alojen erikoisasiantuntija Trump esimerkiksi koskaan myöntänyt olevansa väärässä? Ei, olkoonkin että hän on usein sanonut olleensa väärässä siinä mielessä, että olisi luottanut väärään henkilöön. Eli syy on aina muissa, mikä on yksi ylimielisyyden tuntomerkki. Vaikka ylimielinen kusipää onnistuu liian usein saavuttamaan määräävän aseman, tämä levittää ympärilleen tuhoa ja negatiivisuutta ja polttaa usein loppuun myös itsensä. Kaiken tämän Turunen kertoo hauskojen, vaikkakin usein traagisten tarinoiden kautta. Ettekö te tiedä, kuka minä olen on kirja, joka kaikkien pitäisi lukea. Etenkin sitä voi (vaikkakin täysin turhaan) suositella sille neljäsosalle Suomen kansasta, joka on hullaantunut nykyiseen ylimielisyyteen perustuvaan politiikkaan, ja jonka traagisia seurauksia USA:n ja Britannian kansalaiset saavat tulevat vuodet tuntea nahoissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti