Prague Fringe on maailmanluokan englanninkielinen teatterifestivaali, joka järjestetään tänä vuonna 22.-30.5. Paikkoina on 7 pikkuteatteria Mala Stranalla ja esittäjiä on 34 eri puolilta maailmaa. Kaikkien kohdalla ei voida puhua teatteriryhmistä, sillä useat esitykset ovat yhden tai kahden henkilön näytöksiä, ja kaikki kestävät korkeintaan tunnin.
Festarien aloituspäiväksi olin varannut liput 4 näytökseen. Liput maksavat 150 korunaa eli 5,63 euroa, mutta aloituspäivän kunniaksi liput olivat 100 korunaa. Opiskelijaliput ovat vain 50 kc, joka on jo naurettavan halpa hinta, ja myös sarjalippuja on saatavilla. Lippujen alhainen hinta ja teattereiden läheisyys mahdollistavat vaikka joka ikisen näytöksen katsomisen. Itse lähdin festareille avoimin mielin ja aion käydä katsomassa mahdollisimman usean näytöksen ottamatta välttämättä paljonkaan selvää esityksistä etukäteen. Tämä taktiikka tuottikin tulosta heti ensimmäisenä päivänä.
Ensimmäiseksi osuin pienen baarin takahuoneessa, reilun 10 neliön "teatteritilassa" esitettyyn näytökseen Dr. Brown Behaves. Amerikkalainen koomikko aloitti prinsessasadulla ja jatkoi jalkapuuvitseillä tyyliin "alaston banaani", mutta show liukeni aika surrealistiseksi setiksi, joka huipentui aivan mahtavaan, istuen esitettyyn "koreografiaan", jonka herra Brown esitti näyttelijäksi paljastuneen teknikkonsa kanssa. Välillä ja varsinkin alussa esitys tasapainoili amatöörimäisen kökköyden rajamailla, eikä aina ollut varmaa, kuinka paljon sitä oli mietitty etukäteen. Show kehittynee reilun viikon kuluessa parempaan.
Seuraavaksi oli hieman isommassa kahvilatilassa esitetty Red Peter, englantilainen yhden miehen show apinasta, joka oppii ihmisten tavoille. Tarina on Kafkan inspiroima ja toi apinan näkökulman ihmiskuntaan. Keski-ikäinen näyttelijä esitti osansa suvereenisti parhaaseen brittiläiseen vaudevilletyyliin ja toi mieleen Malcolm McDowellin. Näyttämöilmaisua parhaimmillaan, perinteiseen tyyliin.
Illan kolmas esitys sen sijaan räjäytti potin. Mitäänsanomattomasti nimetty The Crying Cherry sai myös yleisön mukaan aivan toisella tavalla kuin illan muut esitykset. Se on myös palkittu useaan kertaa eikä syystä. Kaksi hollantilaismiestä (yläkuvassa asusteissa, joita eivät pitäneet esityksessä, alla itse actionissa) esitti kungfu-näytelmän. Olen itsekin puhunut, että "pitäisi tehdä" kungfu-näytelmä, mutta se on nyt tarpeetonta. Se on tässä eikä siitä voi yksinkertaisesti panna paremmaksi.
Crying Cherryssä kaksi miestä - toinen itämaisperäinen - esittää jibbirisjapanilla klassisen kungfu-tarinan, joka yhdistää riemastuttavasti kaikki aiheen kliseet Kurosawasta ja Bruce Leestä mytologioihin ja genren roskaleffoihin. Tunnin mittaisessa hengästyttävässä esityksessä joka ikinen yksityiskohta ja liike on mietitty ja hiottu rautaiseksi kokonaisuudeksi, jossa oli myös tarpeeksi vaihtelua. Näyttelijät lauloivat ja rummuttivat, vaihtoivat rooleja lennosta, taistelivat kungfulla ja (näkymättömillä) miekoilla ja esittivät tehosteet suillaan. Kaikki siis nonsensekielellä puhuttuna, jossa äänenpainot ja ruumiinasennot olivat suoraan klassisista itämaiden leffoista. Lavasteita tai pukuja ei tarvittu. Crying Cherry on mahdollisesti paras teatteriesitys, mitä olen koskaan nähnyt - vaikken ennen eilistä kuvitellut sen olevan mahdollista - ja voin suositella sitä kaikille, vaikkei muuten teatterista pitäisikään. Traileri löytyy netistä, vaikkei se voi välittää esityksen hämmästyttävää fyysisyyttä ja läsnäoloa. Tämä täytyy nähdä uudestaan.
Sen sijaan illan viimeinen esitys oli surkea floppi. Paperilla esitys oli mitä parhain: hollywoodista tuotu jenkkinaisryhmä esittää tribuutin Stanley Kubrickin leffoista. Nuoria jenkkinaisia vähissä vaatteissa oli peräti kahdeksan, mutta kilohinnaltaan show jää toivottavasti festivaalien heikoimmaksi. Kubrilesque: Or a burlesque tribute to Stanley Kubrick -esityksessä oikeastaan kaikki oli pielessä, vaikka kunnon jenkkityyliin kaikki paitsi nännin nyppylä ja pillun vako näytettiin. Läpi "tanssittiin" Kubrickin tuotanto tavalla, joka tuotti lähinnä myötähäpeää. Kontrasti aikaisempiin esityksiin oli julma: naiset olivat epävarmoja lavalla ja heiluivat ja pälyilivät ympärilleen jatkuvasti. Seksikkäät (alus)vaatteet eivät meinanneet pysyä toivotulla tavalla päällä - tai pikemminkin lähteä sujuvasti päältä, kuten shown ideana oli - vaan pikkupöksyt tuntuivat olevan toiselta puolelta jatkuvasti pyllyvaossa. Luulenpa, että parempaa strippausshowta näkee ruotsinlaivoilla tai vaikka monissa Prahan strippikabareissa, vaikken muista sellaisissa käyneeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti