keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Babylon Berlin (TV-sarjan 3. kausi 2020)


Saksalainen hittisarja jatkuu kolmannen kauden 12 jaksolla. Kausi päättyy suureen pörssiromahdukseen vuoden 1929 lopulla - eikä tämä ole juonipaljastus, koska asia tulee ilmi heti kauden ensimmäisen jakson alussa. Toinen pääteema jatkaa kakkoskauden pommi-iskun jälkiselvittelyä ja kolmas tuo sarjaan saksalaisen elokuvamaailman glamourin ja sitä rahoittavat gangsterit.

Kauden päähuomio pyörii elokuvan ympärillä, jonka kuvauksissa tapahtuu outoja murhia. Suurta spektaakkelia kuvataan valtavassa studiossa, ja kun kyseessä on tosiaan juuri keksitty äänielokuva ja vieläpä musikaali, mukana on orkesteri, joka soittaa "livenä" samalla kun avantgardistisia laulu- ja tanssikohtauksia kuvataan ekspressionistisissa lavasteissa, jotka tuovat mieleen Fritz Langin. Babylon Berlin on maailman kallein ei-englanninkielinen TV-sarja, mikä tulee ilmi paitsi näissä kohtauksissa, myös jokaisessa yksityiskohdissa. Edes suurella kankaalla ei kaupunkikuvista erota tietokone-efektejä, vaikka niitä on totta kai käytetty.

Babylon Berlinin kiehtovuutta lisäävät maailmanlopun meininki ja häröily, ja jälkimmäistä on mukana edelleenkin, vaikkei se vie onneksi päähuomiota realistisemmalta kerronnalta. On "telepaattista rikostutkimusta", salaseurojen rituaaleja ja muuten vain aivan tärähtäneitä tyyppejä. En vieläkään tajua, mitä esimerkiksi hämäräperäinen "hullutohtori" oikein tekee sarjassa, paitsi että hän saattaa olla päähenkilön Ensimmäisessä maailmansodassa kadonnut veli, joka häärää jonkinlaisen piraattiradio-ohjelman parissa silloin kun ei toimi psykiatrina tai kiduta ihmisiä gansgstereiden laskuun.

Natseja vuoteen 1929 sijoittuvassa tarinassa alkaa olla yhä enemmän. Natsien lisäksi muut konservatiiviset ryhmät, upseerit, kapitalistit ja heitä vastassa olevat kommunistit juonittelevat ja kamppailevat valtakunnan ylimmästä vallasta. Mukana on myös sellaisia ei-natseja, jotka suunnittelevat käyttävänsä kansallissosialistien katupartioiden huliganismia omien päämääriensä saavuttamiseen. Suuressa pelissä tavallisen kansalaisen tai liipasinta vetävän palkkatappajan hengillä ei ole paljoakaan arvoa.


Sarjan näyttelijät tuntuvat syntyneen rooleihinsa. Volker Bruchin esittää etsivä Gereon Rath joutuu moneen ristituleen ja henki on mennä tälläkin kaudella. Hänen kadonneen veljensä teini-ikäinen poika haluaa liittyä Hitler-Jugendiin, koska näillä meininki on paljon miehisempää kuin katolisen kirkon lehtiä lakaisevassa nuorisoryhmässä. Ihanaisen Liv Lisa Friesin esittämä Charlotte Ritter yrittää etsiväksi, mutta miehinen ammattikunta hylkii naista. Välillä rahapulassa kamppaileva Charlotte joutuu palaamaan maailman vanhimpaan ammattiin varsin kinkyssä kohtauksessa, mutta pian hänen ja Volkerin välillä taas leiskuu, vaikka suhdetta edelleen säästellään tulevaan. Sivuhenkilötkin ovat kaikki täydellisiä paitsi roolituksen osalta, myös siinä mielessä, että useimpiin pahis-tyyppeihinkin on saatu inhimillisyyttä ja jopa lämpöä. Sarjassa on niin glamouria ja henkeviä seurapiirejä kuin äärimmäistä köyhyyttä ja katujen rosoista väkivaltaa. Yksi kauden ikimuistoisimmista hetkistä tapahtuu, kun eräs naissivuhenkilö yrittää karistaa varjostajaa kannoiltaan vaihtelemalla kahden seisovan bussin välillä. Yksinkertaista mutta nerokasta elokuvatekoa.

En ole lukenut sarjan taustalla olevia Volker Kutscherin romaaneja, mutta kolmas kausi perustuu vasta sarjan toiseen kirjaan. Kun kirjasarjassa on ilmestynyt kahdeksan romaania, sarjasta voi toivoa pitkäikäistä. Babylon Berlinin neljättä kautta on IMDB:ssä luvattu jo vuoden 2020 lopuksi, mutta tämä taitaa olla toiveajattelua. Luin muualta, että neljännen kauden kuvausten piti alkaa kesäkuussa 2020, mutta tässä maailmantilanteessa se ei olisi mahdollista. Korona-aikana sarjassa korostuvat sellaiset asiat kuin sisätilojen tunkkaisuus tai väenpaljous: Rathkin syö lounasta baaritiskillä olkapäät kiinni muissa.


1930-luvun lähestyessä Babylon Berlin alkaa vertautua Philip Kerrin Berlin Noir - sarjana tunnettuihin Bernie Gunther -dekkareihin, joista kolme ensimmäistä on suomennettu. Dekkarina 1930-luvun Berliinissä aloittava Gunther joutuu luovimaan samanlaisten juonittelujen keskellä, tosin kun kommunistit ja kaikki muutkin ei-natsit on jo poistettu kuvioista, Kerrin kuviot liittyvät tavanomaiseen rikollisuuteen, joiden taustalta löytyy usein natsikihoja. Kerrin sarja etenee 1940-luvulle ja myöhemmin sodanjälkeiseen aikaan aina 1950-luvulle. Romaani Prague Fatale (2011) sijoittuu Prahaan, jota hallitsi salamurhaansa 1942 asti yksi häikäilemättömimmistä natseista, Richard Heydrich, jonka kanssa Gunther selvittää kirjassa suljetun huoneen mysteeriä. Kerr kirjoitti sarjan ensimmäiset kolme suomennettuakin romaania 1989-1991 ja jatkoi sarjaa pitkän tauon jälkeen 2006 aina 2018 kuolemaansa asti. Kolmen suomennetun lisäksi sarjassa on kymmenen suomentamatonta kirjaa. Voin suositella näitä Babylon Berlinin ystäville ja lukisin mielelläni uusia suomennoksia.

Ei kommentteja: