REVISITED: lukaisin Paskateorian jo kolmannen kerran. Kirja on nopealukuinen, parissa tunnissa läpikäyty opus. Kirja on tykistystä, ja siksi siitä on helppo pitää; jos pitää kakantuoksuisesta seksistä tai julkisuudenkipeistä tyrkyistä, jotka ovat valmiita mihin vain. Siis kirjan sivuilla. Tosielämässähän tässä maailmassa viihtyisi ihan yhtä huonosti kuin Aku Louhimiehen Paha maa -elokuvassa. Se ja Louhimiehen Vuosaari ovat tavallaan samaa universumia Arto Salmisen fiktiomaailman kanssa.
Edellisestä lukukerrasta oli ainakin vuosikymmen. Siksi huomasin joitakin häiritseviä tekijöitä, joihin en muista aiemmin kiinnittäneeni huomiota. Kirjan kaikki henkilöt puhuvat samalla tavalla. He heittävät samaa paskahenkevää läppää, kuten filosofikerjäläinen tai päähenkilön huoraksi paljastuva Jasmin-salarakas: "Ei palavassa talossa ole muuta pelastettavaa kuin tuli. Sen mä olisin halunnut mukaan."
Ainoa henkilö, jolla on jonkinlaista moraalista selkärankaa, on kertoja itse. Hän on toimittaja iltapäivälehdessä ja torjuu pahimmat lööppiehdotukset, joilla kilpailija sitten pääsee nostamaan levikkiään. Varmaan ihan hyvä ratkaisu ettei päähenkilö ole samanlainen ketku kuten kaikki muut, mutta siitäkään ei sitten kehity mitään. Potkut meinataan saada, mutta potkut saakin potkuilla uhannut esimies.
Minkäänlaista tarinaa tai juonta kirjassa ei ole. Vähän melskataan siellä sun täällä. Vähän joku meinaa tehdä aseellista vallankumousta, mutta mitään ei siitäkään tule. Eivätkä ne edes tiedä miksi sitä tekevät, eikä kapinan johtaja edes tiedä olevansa johtaja. Sen sijaan on selvää, miksi suuri ja mahtava WSOY julkaisi Arto Halosen tapaista inhorealistia. Lause on korkeakirjallista, kuten naapurien tappelua kuvaava:
"Ahtautta lisäsi sekin, että naapurien sananvaihto ei sopinut niiden asuntoon. Isoimmat riidat syöksyivät kuumina kekäleinä seinän läpi ja hehkuivat lattialla liian kauan."
Tässä toinen, aikalaisarvio samasta kirjasta:
https://megafoni.kulma.net/index.php?art=112
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti