Yritin katsoa tätä elokuvaa jo kerran, pari, mutta se jäi kesken ensimmäisten kymmenien minuuttien jälkeen. Jotenkin oudolta vaikuttava alku oudosta pariskunnasta oudossa yksinäisessä talossa, jolle saapuu outo vieras, ei iskenyt. Outous ei ollut ongelma, vaan elokuvan tunkkainen alkutunnelma ja hitaus. Mies on runoilija (Javier Bardem) , nainen (Jennifer Lawrence) remppaa taloa. Outo vieras on haudan partaalla oleva Ed Harris (joka loisti Copying Beethoven -leffassa). Eilen illalla kuitenkin sain aikaiseksi katsoa elokuvan, kun ensin yritin yhtä toista elokuvaa, jonka jouduin jättämään kesken. Elokuvien katsomatta jättäminen ei ole ollenkaan tapaistani.
Nimittäin Mother! kasvaa, kirjaimellisesti. Kun ovikello soi, oudon vieraan outo vaimo (Michelle Pfeiffer) saapuu. Ovikello soi. Pariskunnan pojat. Ja sitten sattuu ja tapahtuu. Tapahtumat eskaloituvat toiseen ja sitten kymmenenteen potenssiin. Yhtäkkiä talo on täynnä porukkaa ja meni heittäytyy ihan mahdottomaksi. Kun nauroin vatsa kippurassa ja ajattelin, että olipa mahtavan outo David Lynch -tyylinen leffa, huomasin, että sitä on vielä puoli tuntia jäljellä.
Sitten meno yltyy ihan oudoksi. Parempi paljastaa liikaa, mutta itselleni tuli mieleen jo katsoessa, että tässä on kyse pelastaja-Jeesuksesta, jonka käsistä homma lähtee, tai maailmanlopusta tai sodasta ylipäätään. Minulla on usemmiten vaikeuksia tulkita elokuvaa sitä katsoessa, mutta tämä oli erikoinen siitä, että jo sen kuluessa ajatusnystyrät poukkoilivat ja nauroin kuin Aleksis Kiven elämää katsoessa.
Nimittäin Mother! kasvaa, kirjaimellisesti. Kun ovikello soi, oudon vieraan outo vaimo (Michelle Pfeiffer) saapuu. Ovikello soi. Pariskunnan pojat. Ja sitten sattuu ja tapahtuu. Tapahtumat eskaloituvat toiseen ja sitten kymmenenteen potenssiin. Yhtäkkiä talo on täynnä porukkaa ja meni heittäytyy ihan mahdottomaksi. Kun nauroin vatsa kippurassa ja ajattelin, että olipa mahtavan outo David Lynch -tyylinen leffa, huomasin, että sitä on vielä puoli tuntia jäljellä.
Sitten meno yltyy ihan oudoksi. Parempi paljastaa liikaa, mutta itselleni tuli mieleen jo katsoessa, että tässä on kyse pelastaja-Jeesuksesta, jonka käsistä homma lähtee, tai maailmanlopusta tai sodasta ylipäätään. Minulla on usemmiten vaikeuksia tulkita elokuvaa sitä katsoessa, mutta tämä oli erikoinen siitä, että jo sen kuluessa ajatusnystyrät poukkoilivat ja nauroin kuin Aleksis Kiven elämää katsoessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti