Kaksi ihmistä puhuu kaksi ja puoli tuntia uskonnosta. Siinä hittinäytelmän resepti Juha Jokelan tapaan. Minulla oli todellisia vaikeuksia pysyä hereillä. En ymmärrä Jokelan näytelmien suosiota, vaikka tekstistä näkyy perehtyminen aiheeseen, kuten tietysti pitääkin. Mobile Horrorin piti satirioida mainosmaailmaa, mutta se vesittyi ihmissuhdedraamaksi. Niin tämäkin! Kun kaksikko on ensin pari tuntia jankuttanut omista uskonnollisista näkemyksistään, viimeinen puoli tuntia muuttuu ihmissuhdejankutukseksi. Katsojat katsoivat, kun näyttelijät näyttelivät eikä esitys siis temmannut mukaansa. Viimeiset viisitoista minuuttia odotin, milloin tämä vihdoin loppuu, mutta se jatkui ja jatkui... ja jatkui...
Michael Mooren sanoin: "where is the fun in fundamentalist?"
1 kommentti:
Hei Marko!
Olen nähnyt "Fundiksen"lukudraamana Anna Krogeruksen ohjaamana Kajaanissa kahteeen kertaan. Kummallakin kerralla teksti ja esitys pitivät otteessaan alusta loppuun, sana sanalta.
Ystäväni, joka on nähnyt esityksen sekä Kajaanissa(ja oli innoissaan esityksestä), että Jyväskylässä, sanoi Jyväskylän esityksen jälkeen, että oli pettynyt. Tulkitsin niin, että ihan paska, ja siksi hyppäsin googlaamaan ja löysin tään sun arvion.
Teatterin penkkejä kohtuullisen paljon kuluttavana ja siellä usein turhautuneena - joskus jopa nukkuneena - tiedän, että ohjauksella ja ohjaajan näkemyksellä on valtavan suuri merkitys esityksen loppututlokseen, samoin näyttelijöiden ja omalla vireellä. Mutta ennen kaikkea sillä, miten esitys(lukukoemus tai whatever)koskettaa omaa elämää. Jos siihen ei ole yhtymäkohtia, niin vähän v***n hyvä esitys saa olla, että se jaksaa inspata.
Lähetä kommentti