torstai 29. toukokuuta 2008

Klass (2007)

Virolainen Oscar-ehdokkuutta tavoitellut Klass on tiukka ja tyly elokuva koulukiusaamisesta, joka johtaa verilöylyyn. Sattumoisin elokuvaa ei tuotu Suomeen viime syksyn Jokelan tapahtumien jälkiseurauksena.

Koko luokka kiusaa Joosepia aika ikävillä tavoilla. Turpaan tulee joka päivä ja tytötkin ovat mukana juonessa. Ruotsalainen Jan Guilloun omaelämäkerralliseen tekstiin perustuva Pahuus tulee monesti mielleen, mutta virolaiset koulukiusaajat ovat, jos mahdollista, vieläkin kamalampia. Luokkasota on valmis, kun yksi kiusaajista asettuu puolustamaan kiusattua. Asiat eivät kuitenkaan parane, vaan nyt molemmat saavat turpiinsa päivittäin. Luokkakaverit kuvataan niin paskamaisiksi, että kun loppukohtauksessa kaverukset hyökkäävät koulun ruokalaan ja ampuvat kiusaajansa, katsoja on ampujien puolella.

Tuotantoarvot ovat kohdallaan, eikä elokuva synkästä aiheestaan sorru raskassoutuisuuteen. Elokuvasta on suunniteltu Virossa televisiosarjaakin.

Ei kommentteja: