sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Youth Without Youth (2007)

Francis Ford Coppolan ensimmäinen elokuva vuosikymmeneen on tietenkin jo periaatteessa kiinnostava tapaus. Francis on ihastunut Perikato-elokuvaan, koska on värvännyt siitä kaksikin päänäyttelijää omaansa. Iso-Aatu Bruno Ganz ja hänen sihteerinsä Alexandra Maria Lara ovat pääosissa Tim Rothin kanssa. 46-vuotias Roth esittää yli kahdeksankymppistä (!) tiedemiestä. Ilmeisesti Francis ei saanut pääosaan Al Pacinoa?

Alussa liikutaan nazien kanssa kumman mysteerin äärellä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään intiaani-jones, vaan kumman tekotaiteellinen mysteeri-mysteeri. Jää vähän epäselväksi, mikä mysteeri oikeastaan on. Mennään melkein yliluonnollisen puolella, mikä on pettymys. Kielen ja nuoruuden lähteillä haahuillaan. Välillä puhutaan kielillä ja herätään aamulla kuin Kauniissa ja rohkeissa naama ja ikä muuttuneina. Jos tämä olisi suomalainen näytelmä, kaikkia ahistaisi ihan perkeleesti. Onneksi se ei ole.

Ehkäpä homman sekavuus johtuu siitä, että elokuva on leikattu alkuperäisestä kolmesta tunnista kahteen. Kokonainen alkuperäisessä kirjassa ollut sivujuoni on leikattu pois. Francisin oma käsikirjoitus siis pettää pahiten. Loppu on kummallinen sekoitus David Lynchia ja 2001: arvausseikkailua.

Ei kommentteja: