Moshe Lewinin kirja oli pieni pettymys. Kun yli 500-sivuinen teos on nimetty noin suurisuuntaisesti (kirjaimellinen käännös aluperäisestä), odottaisi todellakin jotain kattavaa katsausta Neuvostoliiton vuosisadasta. Sen sijaan Lewin vyöryttää lukijalle hirvittävän määrän pikkutarkkaa numerotietoa fragmentaarisiin ja epäkronologisiin lukihin jaettuna. Kyse tuntuu olevan ennemminkin esseekokoelmasta, josta puuttuu punainen lanka. Kirjan takakansitekstikin hehkuttaa ihan muuta kuin mitä kirja lopulta on.
Kun ensipettymyksestä ja pahimmista numerosarjoista on päässyt yli, löytyy kirjasta mielenkiintoistakin. Tunneituimpiin Neuvostoliiton tutkijoihin kuuluva Lewin (s. 1921) esittää uusia tulkintoja, jotka ovat usein päinvastaisia kuin tunnetut kliseet neukkulasta. Nämä kliseet ovat Lewinin mukaan älyllistä tyhmyyttä, kun taas Neuvostoliitonkin historiasta pitäisi ottaa oppia. Tätä älyllistä tyhmyyttä joka maalaa yksiselitteisesti ja yksinkertaistaen kuvan Neuvostoliitosta esim. "tyhmänä kokeena, joka kesti liian kauan" (Jeltsin on sanonut tämänsuuntaista), ovat usein tarkoituksellista politikointia.
Herkullisimpia - muttei itselleni täysin outoja - tulkintoja ovat väitteet siitä, ettei Neuvostoliittoa hallinnut lopulta puolue eikä sen johtajisto, vaan järjettömäksi kasvanut byrokratia, joka eli omaa elämäänsä ja johon johdollakaan ei ollut kykyä vaikuttaa. Korruptio ja luontaisedut soivat byrokratialle etuoikeudet, joille "tuhlaamisen lopettavat komiteat" eivät mahtaneet mitään.
Toinen väite on se, ettei "kommunistinen puolue" hallinnut Neuvostoliittoa. Puolue ei tehnyt enää politiikkaa, kun sen harvat kokoukset olivat supistuneet valtaviksi kättentaputustilaisuuksiksi. Sen sijaan byrokratia - joka oli ottanut mallinsa suoraan tsaarin ajan Venäjältä - eli hirviönä omaa elämäänsä ja vei koneistoa ja maata omalla painollaan.
Nämä ovat tietenkin yksinkertaistettuja referaatteja Leweiniltä, mutta riittänevät tähän. Hän myös kiittelee aika paljon Leniniä ja kaikkien muiden tapaan vihaa Stalinia, joka tämän jälkeen "pilasi kaiken". Uutta näissä tulkinnoissa ei ollut siksikään minulle mitään, että situationistit esittivät jo 1960-luvulla vastaavia analyyseja itäbokin tilasta; ja vieläpä ilman Lewinin laajoja arkistotietoja. Maailman suurin "kommunistinen" maa ei ollut sosialistinen, vaan jotain aivan muuta. Eikä näin ole asia nykyään sen toisenkaan jätin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti